Lapsuutta.

Näyttää että olen juuttunut lapsuuteni ensimmäisiin vuosiin. Ne varmaan ovat tehneet minusta sellaisen kun olen. Yllä on kuva lapsuuteni kodista jonain talvena.
Kasvoin aika yksinäisenä lapsena, sisareni oli lähes 4 vuotta minua vanhempi, enkä tainnut kelvata leikkeihin mukaan, joten ainoa keino selviytyä ihmisten pariin olikin "viereailla" naapureissa. Taisin joskus olla oikea riesa.


Juhlat olivatkin sitten ihan toista. Kylän ihmiset viettivät säännöllisesti nimipäiviään ja varsinkin Suonahon emännän Iitan päivistä pidin kovasti. Halusin esiintyä edukseni ja kerran menin juhliin vähän vanhempieni jälkeen ja olin kerinnyt sipaista purkillisen Niveaa naamaani. Tuoksuin huumaavalle ja naamani kiilsi somasti... ainakin omasta meielstäni. Jostain syystä vanhempani passittivat minut kotiin, vaikka pöytä oli "punaisena" kaikkia herkkuja.

Kuvassa kylän "laulukööristä" osa, ja aivan etumaisena on suuresti rakastamani Iita.

"Heinä Saima" oli persoonallinen suurehkon talon emänt. Saima oli kookas isoääninen emäntä, jota sietikin pelätä.. ainakin joskus.
Saimalla oli kolme poikaa, joiden lapsetkin olivat minua vanhempia. Luulin kotona asustavan veljeksen olevan Saiman mies, mutta ei se sitten niin ollutkaan kun asiaa Saimalta kysäisin.
Saima kertoi halunneensa ainoastaan lapset ja talon, eikä siihen mitään miehenlunttua riesakseen. Silloin ajattelin Saimalla olleen tuuria, kun yhdet olivat kaksospojat.


Talo oli iso, tupa, keittiö ja muutama kammari. Jostain syystä vanhempani eivät siellä vierailleet, mutta päätin tehdä poikkeuksen (3-4v) Saiman lahjakeräyksessä ei ollut nimeäni, joten päästäkseni kekkereiehin , tinkasin Hanna-tädiltä rahaa.
Hopeinen 200markkainen oli kiiltävä ja komea, joten päätin ojentaa sen päivänsankarille onnitteluhetkellä.
Olin näkevinäni Saiman silmissä hilpeyttä, mutta rahan otti ja laittoi sen juhlapukunsa taskuun. (seurasin asaa tarkasti)


Tupa oli juhlakunnossa, matot olivat suorassa jonossa, kirkkaine väreineen, mutta parasta taisi olla pitkä tuvanpöytä, jolle oli levitetty valkoinen liina ja sen päällä muhkea känttykranssi, jonka keskellä oli herrasväen pikkuleipiä. Samoin sokerikakkuja , mutta kaiken kruunasi suklaalla kuorrutetut täytekakut. En muista juhlista ihmeempää, paitsi että vatsani kipeytyi makean paljoudesta.

Kotiin lähdön aikana, menin hyvästelemään kädestä pitäen ja kirkkaalla, kovalla lapsenäänelläni pyysin anatamaani hienoa, hopeista 200 markkaista takaisin. Saima purskahti äänekkääseen nauruun, kaivoi taskustaan rahan sanoen "annetaan lapselle raha takaisin". Ei minua yhtään hävettänyt, paitsi sitten kun vanhempani kuulivat asiasta ja alkoivat opettamaan minua ihmisten tavoille, joka olikin rankkaa... ainakin vanhemmilleni.
Kunnioitin, pelkäsin ja ihailin Saimaa siinämäärin, että opittuani ajanaan polkupyörällä (8) ja tavatessani Saiman tiellä, joko nousin pyörältä pois niijaamaan, tai sitten niijasin ajaessani. Joskus pusikko rytisi, kun niijaaminen vei rasapainon.
Siihen aikaan siis niijattiin ja pokattiin... taisi olla jokaisen lapsen ensimmäisiä käyttäytymistapoja. Vielläköhän näitä käytetään.

Kotonani oli kantele, jota varsinkin Janne-setäni soitteli, samoin virsiharmooni,Tämä kuva on Keuruun Kotiseutumuseolta. Lautamäen kantele lienee hajonnut, olisi ihan mukava opetella uudelleen soittamaan.




Jotain tämänikäisenä tein eniten "reissuja" ihan luvanperäänkin, mutta eniten luvatta.

Näihin samoihin aikoihin alkoi kasvattamiseni "kunnon ihmiseksi" ja sitämyöten minusta kehittyi suhteellisen tylsä ihminen.