Kuten joskus alussa kerroin, pyrin kirjoittamaan niin totuudenmukaisesti kun vaan osaan (tulee mieleen Jäätteenmäki)


No jokatapauksessa elämäni muttui varsin dramaattisesti, kun tapasin naapurin Niken ja opin kävelemään. Muistelen että polveni olivat ikuisella ruvella ,.



Nikkehän opetti minulle sis tulitikkujen käytön, linkkarilla veistelemisen tavaroiden vaihtamisen,niin että minä hävisin joka kerta.


Tämä kuva on yritteliäisyydestä, mistä tuli lähes risua. Kotimäessä ihmiset olivat kaikki puimassa viljaa pellolla. Kaksi taitamatonta oli jätetty kotiin, mutta halu auttaa oli suuri (kuten kaikilla maalaislapsilla).
Päätimme siis lämmmitää pölyiselle riihiväelle vanhan savusaunan. Nostimme lähteestä pesuvedet pataan,haimme saunapuut.
Sattui vaan pieni virhe , sytytimme puut oviaukon sisäpuolelle lattialle ja nousimme itse lauteille odottamaan saunan valmistumista. .....Tietäähän siinä kuinka kävi. Sauna syttyi palamaan, riihenpuijat huomasivat tilanteen ja pelastivat meidät. Olimme siinä vaiheessa siirtyneet lattialle etsimään happea.
Niken isä paiskasi meidät ulos, jääden sammuttamaan muiden kanssa saunaa.
Nikke oli sitämieltä , että nyt on muutettava korpeen asumaan. Otimme suureen reppuun evästä, mm kuivattua lihaa, leipää, voita jne.


Lisäksi varusteisiin kuului suuri koppa, johon oli tarkoitus kerätä sammalia joista saisimme rakennettua majan metsään ja eläisimme siellä poissa ja kaukana ihmsistä (kieltämättä selkäsauna pelotti.)





Olimme kadoksissa muutamia tunteja. Itsekkään meillä ei ollut tietoa mihin olemme menossa. Pelottikin kovasti, mutta Nikke lupasi tehdä nuotion yöksi etteivät karhut syö meitä!

Johonkin aikaan illasta saavuimme Suonaholle, jossa nälkäiset vaeltajat ruokittiin ja nuorin pojista ikuisti meidät kamerallaan. Itselläni näkyy olevan alushousut puolitangossa ja Niken sepalus auki.


Ihmeellistä asiassa oli, ettei kukaan torunut. Äitikin otti syliin ja olin näkevinäni kyyneleitä silmissä. Kukaan ei maininnutkaan savusaunan poltosta, emmekä itsekkään ottaneet asiaa koskaan aikuisten kanssa puheeksi.

Lapsen elämään kuuluu kasvaminen, sekä fyysisesti, että henkisesti. Ehkä kovin ja rankin kokemuskseni oli Emmi-tädistä (nimi muutettu) Vanha täti asui kotiamme lähellä tullen useinkin katsomaan sisartani ja minua, kun vanhemmat olivat kytömaalla, jonne olikin aikamoinen matka.
Joku "hyvää tarkoitava" ihminen olikin minulle, pienelle ihmisen alulle ihmetellyt, kuinka täti saa meitä hoitaa, kun on oman lapsensakin polttanut.?
Olin "hölppäsuu" ja muistan varsin hyvin kuinka nojasin Emmi-tädin polvea vasten ja kysyin asiasta ja ihmettelin, eikö hän pidä vauva-ihmisistä. Muistan ikuisesti tädin kasvot ja kuinka rajusti hän alkoi itkemään.
Samaan aikaan vanempani tulivat pellolta ja kysyivät tädiltä, miksi hän itkee.

En tarkkaan muista mitä tapahtui, mutta isän puhuttelun jälkeen pyysin koko sydämestäni anteeksi. Siinä isän selittäessä ymmärsin kuinka ihminen saattaa joskus joutua tilanteeseen, jossa ympäristön paine on liian suuri kestettäväksi.
Lisäksi opin, ettei rangaistuksensa kärsinytä ha sitä katuvaa saa enää KOSKAAN solvata.
Oli törkeää kertoa 3-4 vuotiaalle lapselle jotain tuon kaltaista, mitä ei voi ymmärtää. En vieläkään käsitä, mikä sai naapurin emännän kertomaan asiasta?
Kävin Emmi-Tädin luona päivittäin ja muistan sen lämmön, joka oli pienessä tuvassa.


Isä teki tähän koivuun meille keinun, puun juurella oli myös hiekkakasa. Koivu oli silloin nuori, kuva on otettu viime kesänä.


Meillä oli Niken kanssa uskomaton määrä seikkailuja, yleensä Nikke keksi ja minä sain asiasta torut.


Koulun alkaessa Niken mielestä oli soopimatonta kulkea yhdessä kouluun, joten sovimme kulkemisesta yhdessä alkumatkan ja minun piti jäädä Pietarinmäkeen seisoskelemaan, että Nikke saa sopivan välimatkan.

Pelkäsinkin välillä kovasti yksin kulkemista, koska Pietarinmäessä kummitteli. Siellä näkyi outoja valoa ja öisin kuului korvelta lapsen itkua.

Toinen vaaran paikka oli Vaarin Kämppä, siellä asui syytinki vaari, jolla oli tapana ampua haulikolla ikkunasta.Tietäkseni ketään hän ei kuoliaaksi asti ampunut, mutta hauleja sai nyppiä.
Vaari oli kyllästynyt asuman tien varressa ja myöhemmin tie sitten siirrettiinkin toiseen paikkaan.

Ylläoleva kivi on Pietarinmäessä oleva Hartikan kivi, josta liikkuu myös uskomattomia tarinoita. Sanovat sen kulkeneen aikoinaan jään mukana ja jämähtäneen rinteeseen. Itse uskon sen olevan Hartikka nimisen Jätin istuinkivi. Kiven reunalle Hartikka-Jättiläinen on rakentanut myös jonkinkaltaisen keittopaikan itselleen.