Olympiarenkaille on useita selityksia, Viisi maanosaa. Antiikin viisi päivää kestävät kisat. Viisiottelu ja monia muita. Kaikki ne minulle sopivat.
Viimeisinä vuosin sekä kesä, että talviolympialaisten jälkeen tulee haikea olo. "Mahtaako sitä olla elossakaan seuraavissa". VOI VOI. !!!!
No tähän asti olen selvinnyt joten kuten, vaikka kahdenviikon paikallaan olo vei takajaloista lihakset, tai ne kutistuivat pituussuunnassa. Olen siis joutunut kulkemaan polvet koukussa. Elikkä selkeässä vanhainkoti kunnossa.. Pohdituttaa pitäisikö ne lastoittaa yöksi suoraksi, ettei arkkuun laittamisessa tule vaikeuksia? Polvet kun tulevat telttakankaan läpi. Tuskin ne tammiarkkua hommaavat? Varmaan semmosen röyhelöisen valkoisen , letittävät tukkani ja toivottavasti edes jotain väriä laittavat naamalleni, vaikkei silläkään ole oikeastaan väliä kun ensimmäinen kivenmorikka tulee pitsien läpi. Voi surkeutta sentäs.
Olin siis suunilleen tuon ikäinen jo 1956 olympialaisissa, vaikka muistankin Helsingin 1952 kisat. Taisin kertoakkin kuinka olin oppinut silloin kävelemään, oli sateinen syksy kun istuskelin navetan takana kuralammikossa ihastellen saamaani porsliinimukia.
Isäni ja äitini olivat Helsingissä ja Eromaan mummu hoiti meitä .. tai oikeastaan lehmiä. Ei siihen aikaan lapsia senkummemmin hoidettu, minäkin pysyin navetassa pahnakopassa ensimmäiset kaksi vuotta.
Silloin Neuvostoliitto oli voimissaan , pelkäsivät länsimaisen hapatuksen turmelevan urheilijat ja tarkoituksena oli lennättää omat urheilijat Leningradiin yöksi. Naapurille rakennettiin oma olympiakylä, joten lentoja ei sitten tarvittukaan. Nykyurheilijat Sotsissa taas mahtuivat kaikki samaan kylään asustamaan.
Yrtän siis sanoa urheilijoiden menneen eteenpäin ja minun taaksepäin......enää puuttuu vaan pahnakoppa johon voisivat laittaa päiväksi talteen etten lähde omille reissuilleni, alkavassa dementiassa.
Viime yönäkin yritin soittaa vävylleni naapuriin, että menisi katsomaan navetan taakse, kun siellä on kameli, kaksi pahkasikaa ja pari imettävää sorkkajalkaista ja itse ratsastin hevosella kotiin..... Ei ole vävy mitään kommentoinut, kovin on hienotunteinen, mutta saattaa kuljettaa lasareettiin muistitutkimuksiin. Jokatapauksessa minulla oli kovin hauskaa, joten masentunut en voi olla.
Vuosi vuodelta alan muistuttaa yhä enemmän äitiäni , joka kuoli 2010, 93 vuotiaana. Kaikkien viimeisten elinvuosiensa aikana sekä Olympialaisten että MM -kisojen aikana oli lasareetti käynti tarpeellinen, oli iso tai pieni infarkti. Urheilu oli kuitenkin hyvin tärkeä, jopa formulat, joita hän sitten kuuntelikin puolikuurona, kerrostaloasunnossa. Seinänaapurit olivat ymmärtäväisiä ja antoivat kuunnella ja katsella.
Olen myöskin alkanut kyynelehtiä kun suomalaiset onnistuvat. Palkintojenjako tilaisuudet itken samanpäivän aikana moneen kertaan.
Jääkiekon sääntöjä en ymmärrä yhtään, muttei se haittaa. En ymmärrä monia muitakaan asioita, se haittaa taas toisia.
Tällaisen ison kahvipannun voimalla selvitin aina yhden päivän eteenpäin. Pienemmässä oli vahvempaa ainetta.
Media alkoi kertomaan Sotsissa tapahtuvista kauheuksista jo viikkoja ennen kisoja.
Kansa lakkasi kynsiään monenväriksiksi ja kaulaliinoja kudottiin (auttaa kuulemma ihmisoikeustaistelijoita)
Ainoa joka oli riittävän rohkea sateenkaarihuivia käyttääkseen oli urheilu ja kulttuuriministeri, mutta hänenkin täytyi olla umpitunnelissa kun hävetti, mutta olikin sitten ainoa joka piti lupauksensa................ja sekös on häirinnyt Suomen niin raitista kansaa. Minua se humalatila ei haitannut, mutta kieltämättä asuvalinta ei ollut ihan loppuun asti ajateltu.
Oikeastaan ilman urheilua Ukrainassa olisi saattanut tapahtua jotain vielä kauheampaa. Nyt isompien valtioitten johtajat vaan toppuuttelevat toisiaan sekaantumasta asiaan.
Urheilu oli parasta rauhanvälitysta.
Nyt lienee pakko palata normaaliin arkeen, tai oikeastaa alkaa odottamaan kevättä, joka on ovella. Ainakin pakkastintin mielestä joka puhdistaa pesäpönttöään ja jonka kirjosieppo sitten pakkolunastaa saapuessaan.
Multapussi on valmiina ja jotain siemeniä on jo purkeissa... Tästä on hyvä jatkaa kohti Rioa, vaikka ne jätän kyllä väliin. Vähissä pukeissa tanssivat pitkin katuja, eikä mitään rotia käyttäytymisessä....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti