Kolme viikkoa mennyt suunnilleen uudessa/vanhassa kodissa.
Olin jotenkin ajatellut kaiken tapahtuvan toisin vielä viime syksynä, mutta kaikki ei olekaan oman itsensä päätettävissä. Ajattelin kaiken olevan yksinkertaista, jokaisen esineen löytävän paikkansa ja KOTI olisi nopeasti valmis. Vaan ei se ihan niin yksinkertaista olekkaan.
Joskus muinoin ihmiset vaan iskivät päivämatkan päähän tolpat ja rakensivat torppansa siihen, semmoiseksi kun halusivat. Nyt siihen tarvitaan ilmoituksia, pankijohtajaa, kaupanvahvistajaa sun muita asiaankuulumattomia ihmisiä neuvoskelemaan.
Raha vaihtaa omistajaa paperilla, eivätkä kummatkaan osapuolet tuskin näkevät rahaa missään, ainoastaan koroissa.....eikä niissäkään. Joten ei ollut mikään murhe, että rahapussi ja pankkikortti olivat kadoksissa 3 viikkoa.
Tänään ne sitten löytyivät. Muistin tasantarkkaan laittaneeni sen vanhaan kotiin oven vasemmalle puolelle vihreän lipaston reunalle. että viimeisenä otan sen mukaani.....no tänään käydessäni kahvilla ja valitellessani taas kerran pussini katoamista, huomasimme, että lipaston paikka onkin tuvat etuseinällä, joten siinähän myös rahapussini ja pankkikorttini. Pussi oli tyhjä, mutta sain siihen vähän täydennystä.....KIITOKSIA.
Muuttaessani Juhannusruusu oli vielä nupulla, mutta nopeasti aukaisi kukkansa. Mutta pörriäisiä ei vaan saapunut pölyttämään. Hyttyset ilmaantuivat ja samaan muuttoaltoon saapuivat viimeiset pesijät, lähinnä pääskyset. Pääskysen pesiä onkin sitten vähän jokapuolella ja häpeäkseni väitin osan olevan räystäspääskyjä ja vasta ääntä kuunnellessani huomasin niiden olevankin haarapääskyjä.Linnut kadoksissa, vasta tänään kuulin korpin aivan läheltä ja näinkin sen. Oravat piti karkoittaa pihapiiristä toistaiseksi, kun kävivät rosvoretkillä pikulintujen pesillä......Ei siihen muuta tarvittu kun painokkaalla äänensävyllä sanottu "oravannahka on seuraava maksuväline", tosin naapuri hiukan avitti ja ampui ilmakolla taivaalle. Sinne katosivat oravat ja Nato-koneet.
Aamut ovat olleet usvaisia tai sateisia, katseli niitä sitten veden pinnasta tai taivaalle tähyillen. Eikä ole montaakaan aamukahvia voinut portailla istuen juoda. Villasukat ovat olleet tarpeelliset.
Päivät menevät laatikoita purkaessa ja tavaroita siirtäessä kaapista toiseen, ylähyllyltä alahyllylle jne.
Tämän tavaroiden kantamisen paikasta toiseen katkaisi Keurusselän Seuran viikonlopputapahtuma Mirjam Kuosmasen elämästä ja elämäntyöstä.
Mirjamin syntymästä tuli 100 vuotta 2015 ja lapset toivoivat jotain tapahtumaa tänne Keuruulle, jossa Mirjami vietti lapsuutensa ja suurimman osan nuoruuttaan.
Elokuvia näytettiin 4-5 ja kertomuksia Mirjam Kuosmasen elämästä pitivät sekä Keurusselän Seuran edustajat, että Mirjamin pojat. Harmillista etten nähnyt kaikkia elokuvia, puhumattakaan niistä esitelmistä/kertomuksista.
Varsinainen juhla oli kulttuuritalo Kimarassa ja näyttely (tosin kekseneräinen) taas kotiseutumuseolla. Ja taas kerran kaikki tehtiin talkoovoimin, joten muistan nukahtaneeni ainakin 8 kertaa katsoessani Valkoista Peuraa.
Niinkuin tästäkin kuvasta huomaa, olen tainnut olla mukana jo tuolloin, vaikken itse muistakkaan...hahmo kuvassa taitaa muistuttaa minua. Olin säädellyt kamerani taas aivan omaan uskoonsa, joten ottamani kuvat menivät lähes kaikki pieleen. Tuolloin kuvien ottamisen aikaan olin jo täysinuupunut, mutta ajattelin jaksaa loppuun saakka ja jaksoinkin.
Varmaan aiheellista miettiä tulevia näyttelyitä jne, ettei tulisi niin tulenpalava kiire, meitä on tekijöitä liian vähän ja suunnittelemme kai sitten liian suurta .. tiedä tuota. Mutta viikonloppu on ohitse.
Kuosmanen taitaa miehensä kanssa olla palkituimpia ohjaaja/näyttelijä/käsikirjoittaja ihmisiä. Aivan uusia saavutuksia tuli esille veljesten arkistoista. Kaunis ja eloisa näyttelijätär kuoli yllättäen noin 50-vuotiaana aivoverenvuotoon....Mitähän kaikkea hän olisi saanut tehtyä vielä lisää. Sitä on turha mennä arvailemaan.
Mutta takaisin kotipihaan. Varmaan alan seurailemaan tämän puun ikääntymistä ja pohdin näemmekö ensi talvea, lyökö salalma vai leini...Jokatapauksessa täällä on hyvä nukkua, nukun lähes 6-7 tunnin katkeamattomia unia, varmaankin vanhoilla hirsiseinillä on oma taikansa, jota ne eivät kyllä aio kertoa. Yritän kuunnella, jospa ne vielä aloittavat tarinansa jostain sieltä 1880 luvulta.
