Joulun villit viikot ovat onnellisesti ohitse. Oletteko muuten huomanneet, että Joulua kohti meno on täyttä ylämäkeä.? Tee sitä tätä ja lisäksi tuota. Raahaudu sitten viimeisillä voimillasi, kuolemaa tehden ja "viimeistä Joulua" viettäen juhlapöytään ... ja lisäksi hymyillen. Eläköön tämä kuvitelma lähes ikuisesta nuoruudesta ja voiman tunteesta! No totta puhuen liioittelen lähes aina. Joulupuuro syötiin hyvissä ajoin ennen Jouluaattoa. Samoin kuusi koristeltiin apuvoimin, Ahti-poika oli ensimmäistä Jouluaan " Suuren Sermin tällä puolen" Ketään ei ollut poistunutkaan, joten "pääluku oli lisääntynyt yhdellä. En haluaisi kertoa tippaakaan, mitä ruokia oli, mutta mieleen hiipii ajatus " Jospa minua ei ensi jouluna olekkaan" ja näin ollen perinneruuat häviävät mukanani Tuonelaan.(koen itseni joskus kovin korvaamattomaksi) Siis söimme itseasiassa aivan normaalit hämäläiset jouluruuat laatikoineen, kinkkuineen ja kaloineen. Kasvissyöjiä on siunaantunut tähän kastamattomaan , pakanaporukkaan siinämäärin, että se jo vaati kasvislisukkeita. Onneksi suomalaiset jouluruuat ovat kaikenkaikkiaan hyvin kasvis/juures voittoisia, joten kovin ihmeelliseen ruokaremonttiin ei ole aihetta. Tapana on kuunnella joulurauha, jonka jälkeen on ruokailu.... Joulurauhan julistusta tulee kuunnella hartaasti myös senjälkeen kun minusta on "aika jättänyt" Nousen muuten kolistelemaan nurkkiin (siksi minä itseasiassa blogin perustinkin, että muistavat). Joulupukki vieraili ensimmäisen kerran pitkästä aikaa. Ahti ei ollut edes hämmästynyt puhumattakaan peloissaan. Stooalaisen tyynenä istuskeli pukin sylissä ihmetellen partaa, pohtien mielessään "kuuluuko tämäkin partasuu sukuun". "Omituista sakkia" Joulun tunnelmaa oli lisäämässä koira-kaverukset Alma-Koiranen ja Skotti-Pomo. Kissat oli jätetty kotiin ja siitäkös pieni Alma-Koiranen oli iloissaan, koska epäilee kissoje saavan aina enemmän herkkupaloja, Almalle ei ole vielä kerinnyt kasvaa riittävästi itseluottamusta, soma tietää toki olevansa, mutta niin onnettoman kateellinen. Olin aivan unohtaa lähes tärkeimmän. Koko lapsuuteni kaipasin värikkäitä tonttu/joulupukki lautasia. Pula-ajan lapsena minä en niitä saanut, aikuisiällä en kehdannut, mutta nyt eläkkeellä olevana vanhenevana naisena, minulla on oikeus olla hiukan höpsähtänyt. Niinpä sitten ostin värikkäimmän (ja kuulemma mauttomimman) joulupukkiastiaston, mitä maapäällään kantaa!!! Siinä on ainakin yksi hyvä puoli. Kukaan ei ole tarjoutunut ottamaan sitä perinnöksi!!!