Skotti Pomo joutui odottamaan muoria useita kertoja. Askel ei ollut kovin vakaa kapenevalla polulla ja väkisinkin tuli mieleen "Oma polkuni". Millainen se on ollut?
En ole koskaan asiaa oikein ajatellut, Mutta nyt mietin tätä kapenevaa polkuani.Jotenkin näyttäisi että aikaa on tarkastella enemmän ympärille, katsella mitä polun vieressä on?
Tähyillä myös kauemmaksi ja katsella. Polku muuttaa muotoaan, se on elävä ja kertova.
Joskus tällä samalla polulla kulki karja, Pienen matkan päässä oli Keinukallio, jonne nuoret kokoontuivat viikonloppuisin. Voin oikeastaan kuulla äänet vieläkin, vaikkei siellä enää ketään ole ... vai onko?
Myöhemmin polusta tuli Kynttiläpolku jonne veimme Jouluisin kynttilöitä... joskus siellä oli kymmeniä kynttilöitä valaisemassa polun vartta.
Nyt polku on hakkuu aukean keskellä ja katoaa kokonaan. Siinä samalla katosi muutamien sukupolvien muisto.
Näin lienee myös ihminen,"Ihmisen Polku" on jäljellä muutaman sukupolven ajan, hiipuen ja häviten kokonaan.
Itseni tuntien en häviä hiljaa hiipuen, vaan ryminällä, vaatien pankkikirjaa, luottokorttia , pöytähopeita talteen patjan alle.
Viimeiseen asti yritän pitää ohjaksia itselläni, väitellen itseni ja muitten kanssa Väyrysen etevyydestä, eurokriisistä (joka jatkuu vielä 2030).
Utelen lapsenlapsieni tekemisistä,ja jos osuu olemaan lapselapselapsia annan rahaa ainoastaan jos käyvät katsomassa ja kääntävät kylkeäni säännöllisin välein
. Epämiellyttävät asiat "unohdan", Väitän olevani paikkakunnan viehättävin muori, piilottaen tekohampaat vaippoihin, tunkien ruokaliinan tyynyn alle, lukien katkismusta ääneen ja nurinpäin aamuhoitajille, joilta vaadin pitkää ja hyvää hoitoa.
Kerron samalla kuinka sukupolveni sai Suomen uuteen nousuun ja nämä nuoret ovat suuressa velassa meille..... Joten jotain tällaista lienee edessä, muttei vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti