Otsikon olisi pitänyt olla Pykälä Viidakossa Seikkailua, mutta menkööt samalla vanhalla.... Pääsen viimein vainajiinkin, vaikka ei sekään ihan varmaa ole. Saatan jatkaa jaaritteluani ja päätyä vaikkapa eilisen päivän ikäviin uutisiin...(ei ole tainnut nykyinen valtiovarainministeri ruohonjuuritason AY hommia tehnytkään)
No siis tätini ja hänen miehensä olivat lapsettomia, suhteellisen varakkaita. Tätini kuoli jo 1960 luvun lopulla ja setä kymenisen vuotta jälkeenpäin.
Molemmat olivat minulle varsin läheisiä..... Asuimme lähekkäin, ainoastaan pelto välillä ja peltojen takana kulki yhteinen tiemme, jota kyläläiset jostain kumman syystä kutsuivat Mannerheimin tieksi.
Tärkeimmät oppini elämää varten opin Rimminmäessä mm pujottamaan langan neulansilmään ja lähestulkoon polkankin (se jäi turhan hitaaksi) Opin suunnistamaan pellon poikki suksilla kotiini, korvissani sedän neuvo "kysy tuosta talosta, jossa on valot, tietä." Joka kerta yllätyin suunnattomasti kun osuinkin oman kotiin.
Maailma oli täynnä jännitystä. Kalliolle ripustettiin keväisin koivuun, narukeinu ja sitä kun leiskautti näkyi ainakin Ameriikkaan saakka.
Heija-hevosella oli kumipyörä kärryt, jolla pääsi ajelemaan, eikä "tärryyttänyt" yhtään.
Tätini tosin veisasi virsiä aina sedän "metsäpäivien" aikana ja opin kaatamaan metsäpäiväjuomat ruusupuskan alle... Olin silloinkin herkkä miellyttämään, mutta oli vaikea olla mieliksi molemmille ja varsinkin kun Mänttän reissulta tuli aina tuliaisia. Kahvinpapukarkkeja, savusilakoita ja suomimakkaraa..... olivat muuten harvinaista herkkua 1950 luvun puolivälissä.
Setä uskoi omalla hiljaisella tavallaan ja kerran kuunnellessaan valtiopäivienavajais Jumalanpalvelusta, totesi " On tuo politiikka senverran likaista peliä, ettei siihen pitäisi Jumalaa sekoittaa".
Pankkeihin setä ei taas uskonut tippaakaan, ja siinäkin oli aikaansa edellä. Varoja "ripotteli" eri kohteisiin, joten kuoleman jälkeen niitä olikin vaikea löytää.
Hautajaisten ja perinnönjaon jälkeen maksettiin haudanhoidosta 20 vuoden hoitomaksut.
Sitten selvisi, että Koivunlehtipankkiin oli jäänyt Metsäliiton osakkeita, joiden korot siirtyivät pankkitilille. Joskus 1990 luvulla onnistuin maksamaan koroilla seuraavat 20 vuotta (muistaakseni).
Suullisesti sovittiin, että korot voidaan käyttää haudanhoitoon.
Tällä viikolla kävin ko pankissa kaksi kertaa. Metsäliiton osakkeet ovat jäljellä, mutten toki tiedä paljonko niitä on. Korko tulee setäni lopettamattomalle tilille, mutta varoja ei voi käyttää. Pitäisi "avata" perunkirjoitus. Pyytää osakkailta valtakirja jne... Suurin osa pesän osakkaista on kuollut.... Osa asuu toisella mantereella.. Nuori mies pankissa pahoitteli asiaa kovasti ja samaa teen minäkin.... Metsäliiton osakkeiden korothan ovat veronalaista tuloa ja nyt sitten odotankin voudin yhteydenottoa.
Vainajille lienee ihan sama onko hauta hoidettu vai hoitamaton. Onko kivi pystyssä vai sepeliksi murskattuna.
Pankkien hyvinvointi lienee tässäkin tärkeintä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti