Nuori ja innokas opettajapariskunta oli muuttanut Ruokolan koulun opettajiksi muistaakseni kolme vuotta ennen ensimmäiselle luokalle menoani.
Koulussa ei ollut muita opettajia, joten näiden vastuulle jäi koko kylän kulttuurin "pyörittäminen" lasten opettaminen ja ohjaus.
Pienellä kylällä olin jo oppinut tuntemaan lapsen tasolla tulevan opettajani ja näiden vanhin tytär Tarja oli samanikäinen, mitä oma sisareni, joten en uskoakseni osannut vierastaa, enkä pelätäkkään kouluun menoa.Ilmeisesti olin vieraillut opettajien luona, vaikken selkeästi muista muuta kun jonkun Torstai iltaisin tulevan lasten ohjelman, jota Lahti ei lähettänyt, joten kävimme kuuntelemassa sitä toiselta kanavalta koululla.
En osaa vieläkään ajatella heitä Anna-Liisana ja Jukkana, vaan alakoulun opettajana ja yläkoulun opettajana, joten tässäkin käytän näitä nimityksiä.
Yläkoulun opettaja taisi olla aivan kanta helsinkiläinen ja maalaislapsena koin vähän pelkoa ja kunnioitusta häntä kohtaan, joka taisi ilmentyä syvään niijauksella.
Alakoulun opettaja sitävastoin oli karjalainen, siirtynyt sodan jaloista kotikonnuiltaan pois. Iloisena ja puheliaana en osannut pelätä häntä, eikä ollut mitään aihettakaan. Mielestäni hän oli kaunein ja kiltein ihminen , mitä olin koskaan tavannut. Lisäksi hän tuoksui hyvälle ja talvisin en osannut kun ihailla turkkia, jonkalaista ei "meijän peräsillä" ollut.
Koulussa oli ainoastaan kaksi luokkahuonetta, joten alakoulun puolella oli ensimmäinen, toinen ja kolmas luokka samassa ja yläkoulussa neljännestä seitsemänteen luokkaa samoissa tiloissa.
Vaati aikamoista organisointia yhden ihmisen opettaa montaa eri ikäluokkaa samanaikaisesti.Kouluun mennessäni se oli suunilleen samassa kunnossa, mitä valmistuneena joskus 1920 luvulla. Jotain pintaremonttia oli tehty ilmeisesti.
Alakoulun nurkassa oli pönttöuuni, joka antoi lämpöä. Keittola sijaitsi saunan eteisessä ja ulkokäymälät rivissä ulkovaraston oikeassa kulmassa.
Olimme kaikki oppilaat kasvaneet kotona vanhempiemme ohjauksen alla, joten nyt varmaan sanottaisiin, että menimme kouluun ilman riittäviä "esivalmisteluja".
Tuntui se kuitenkin riittävän. Siinä me vartuimme yhdessä. Opimme lukemaan ja laskemaan suunilleen saman ikäisinä. Tosin kutomaan en oppinut koskaan, toisin kun luokkatoverini Irma, joka kutoi ihania vaatteita nukelle, jonka jokainen teki itselleen käsityötunnilla. Ainoa jonka taisin saada valmiiksi,oli pesukinnas, koska siihen ei tullut peukaloa. Villamyssystä alakoulun opettaja sanoi sen olevan niin suuren, että olisi sopivampi varmaan meidän Mansikki lehmän päähän.....ja Mansikki oli karjamme suuripäisin.
Koulu alkoi aina aamuhartaudella, sitten alakoulun opettaja tarkisti kädet ja kynnet ja varmaan hiuksetkin. Elettiin aikaa, jolloin täitä ilmaantui joka vuosi, lisäksi käsissä oleva syyhy tarttui helposti.
Joskus joku lapsista ilmestyi kouluun myssy päässään pitäen sitä tunnillakin, eikä kukaan ivannut tai muuten huomauttanut asiasta. Kotona oli ajeltu hiukset kokonaan pois, kun täit olivat vaan lisääntyneet.
Jokaisen piti tehdä itse vohvelikankaalle ruokaliina ja huolehtia sen puhtaudesta. Ruokailuun maito ja leipä tuotiin kotoa ja Alma keittäjä teki saunan eteisessä lämpimän aterian, jonka yläkoulun pojat sitten hakivat luokkaan. Opettaja jakoi ruuan, mutta sitä ennen luettiin ruokarukous, kuten myös ruokailun lopettamisen jälkeen kiitosrukous.
En muista että meille olisi hyviä käytöstapoja senkumemmin opetettu. Alakoulun opettaja antoi esimerkin, jonka me tietenkin maalaislapsina hyväksyimme.
Vanhemman ihmisen tullessa luokkaan piti nousta ylös ja odottaa että vieras istuutuu, jonka jälkeen mekin istuuduimme pulpettiimme.
Vieläkin tapa on selkäytimessä, että kampean itseni kotona ja muuallakin ylös, kunnes huomaan ettei juuri minua vanhempia ole enää olemassakaan.
Alakoulun opettajaa sanoimme usein vahingossa äidiksi, mutta yläkoulun opettajaa emme isäksi, joten jonkinlainen raja siinä tuli vastaan.
Siihen aikaan oli ympäristöoppia ja ainakin nämä tunnit pidettiin ulkona luonnossa, opetellen kasvien tuntemusta, maaperää , siis kaikkea mahdolista.
Tässä Ruokolan koulun kolme ensimmäistä luokkaa. Ei meitä enää silloin paljoa ollut, Syntyvyys oli laskenut kylällämme, mutta toivo kuitenkin eli ja tämä kuva lie vuodelta -58, koska kouluremontti oli jo tehty. Sisällä keskuslämmitys, keittola siirtynyt koulurakennukseen, vettä ei tarvinnut enää kantaa. Opettajienkin asunto oli kunnostettu.Opettajan työhön kuului koko kylän yhteishengen säilyttäminen ja laulukuoro olikin yksi loistava tapa saada kyläläisiä yhteen viikottain ja tämähän oli virkistystä kaikille osallistuville.
Keskiyön laulajaiset olivat 50-vuotta ja siitä eteenpäin täyttäville.Näytelmäpiiriä johti alakoulun opettaja, sekin oli näitä "sivuhommia", eikä lisäpalkkioita tullut. Harjoitukset ja esiintymiset antoivat ilonhetkiä esiintyjille ja katsojille. Esiintymiset olivat muistaakseni työväentalolla iltamien yhteydessä. Tanhupiiri kuului myös opettajan toimeen. Vuosikymmeniä jälkeenpäin tapasin erään ihmisen, joka sanoi, ettei ollut koskaan myöhemminkään tavannut niin "kepeä jalkaista" emäntää , mitä naapurin Kerttu oli.
Näin jälkeenpäin ajateltuna oli suuri onni, että opettajana oli alussa kokoajan sama turvallinen ihminen. Alakoulun opettaja oppi tuntemaan jo ensimmäiseltä luokalta lähtien, kuka tarvitsee ylimääräistä opetusta ja antoi sitä niin hienovaraisesti, ettei sitä kukaan huomannut.
Alakoulu ei ollut "koulua" vaan elämää varten. Monia asioita voin ainoastaan kiitollisuudella muistella.
Siihen aikaan siirryttiin joko yhteiskouluun tai jatkettiin jatkokouluun. Yhteiskoulu oli maksullinen ja kaikilla ei ollut varaa maksaa lukukausi maksuja.
Kuitenkin lahjakkaille oppilaille annettiin loppuvaiheessa mahdollisuus siirtyä yhteiskouluun kunnan maksusitoumuksella. Siitä kiittäminen yhteiskunnallisesti valveutuneita opettajiamme.
Yhteiskouluun piti pyrkiä, oli päivän kestävät pääsykokeet ja maalaiskoulujen lapset sijoittuivat säännöllisesti parhaiten.
Vaikka tuo kolmen vuoden jakso Alakoulun opettajan ohjauksessa tuntuu lyhyeltä ajalta siihen sisältyy kuitenkin lähes kaikki se pohja mille olen elämäni rakentanut.....Tietenkin myös kotona saatu ohjaus.
Mielestäni se on tärkeinpiä ajankohtia lapsen elämässä ja toivoisin nykylapsille jotain samanlaista.
Tiesimme jo pitkään alakoulun opettajan liikkuvan lähellä tuonpuoleista......en osaa sanoa mitään niin kaunista mitä tunnen. Toivon kuitenkin ajatukseni siirtyvän "Sinne Jonnekin".









