VIHAPUHEIDEN SATAVUOTIAS SUOMI

Juhlavuotemme "ohjelma lyöty lukkoon".
Aiheena näyttää olevan, kuka osaaa ilkeimmin ja inhottavimmin sanoa toisesta ihmisestä. Ei ole mitenkään väliä mistä syystä sanoo, kunhan .Kansankilpailuna on varsinkin vaaleilla valittujen edustajien ulkonäkö, tietenkin viisaammat koittavat verhota sanottavansa terveydellisiin syihin.
Pykäliin vetoaminen on myös suosittua aineistoa. Suomen lain rikkominen kauhistuttaa.. asetuksista ei niin väliä.

Tulee mieleen -Punainen viiva-. Kuitenkaan ajatuksissani ei ole mikään puolue, vaan tämä "solisalirattina" esiintynyt herraskainen, oppinut mies. Kai Helsingistä, joka antoi ohjeita Kainuun köyhälle kansalle tuoden lupauksia paremmasta tulevaisuudesta.....Tulevaisuus ei kuitenkaan Romppaisen perhen parantuneista oloista juurikaan kerro....päinvastoin., Politrukki Puntarpään tulevaisuus oli turvattu......kunhan nyt vedätte Puntarpäälle sen viivan.

Silloin tällöin, vähän leikkimielisesti tuotiin myöhemmin esille joitain tapahtumia julkisuuden henkilöistä ja kiinnostavimpiahan olivat seikkailut toisen sukupuolen kanssa. Välillä puhuttiin ulkomaalaisistakin , mutta silloinkin suhteellisen siistillä kielellä.

Tässä noin kaksi vuotta sitten jakaantuivatkin ihmiset kahtia turvapaikanhakijoiden saapuessa maahan.
Samaan aikaan työttömien lisääntyessä, alkoi armoton vastakkain asettelu.
Ulkopolitiikan heikko tietämys antoi hyvät lähtökohdat vihapuheille. Uskoimme täydellisesti, mitä meille kerrottiin. Varsinkin Venäjän liikkeitä seurattiin, oli sitten syytä eli ei.
Irak todettiin turvalliseksi asua.
"Aleppon kellot" saanevat seuraavan Nobelin rauhan palkinnon, tosin samaan aikaan muiden maiden uhreille ei nähty aihetta soitella.
Obamahan sai Nobelinsa jo ensi metreillä, mutta Trump saikin niskaansa törkypyheita, ennenkun kerkisi edes tehdä mitään.Käsittääkseni siellä oli demokraattiset vaali, johon on tyytyminen ihan meidän suomalaistenkin. Tulevaisuus näyttänee.

Muistellaan kansojen joukkotuhoja. On aihettakin, mutta muutama itsevaltias ei olisi saanut mitään aikaiseksi,elleivät isot massat olisi tehneet sitä likaista työtä.
Rotuajattelu nosti uudelleen päätään, ja ylhäällä se on edelleenkin.
Jokainen puolue on saanut törkyä niskaansa, lisäksi "taiteen sarka" muokkasi rajusti maalaisliiton/keskusta peltoja, karjaa, puhumattakaan isännistä.

"Syö lehmä ja tapa talonpoika, niin olet päivän hyväntyön tehnyt", kertoili Arvo Salo, saaden Iloisen teatterin mukaansa vekkihameineen.
SKP, sekä SKDL onnistuttiin myös vihapuheilla tuhoon, ainakin lähes......."Me kuulumme Eurooppaan". Vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus unohtuivat jonnekin Brysselin kabinetin siivouskaappiin.

Palatakseni turvapaikanhakijoihin- Oli oletuksena... taas massojen joukossa., että jokainen perussuomalainen on rasisti ja näinollen "lupa solvata".
Eihän se näin mennyt, tosin Ilja Janitskin masinoi elämäämme, lähetellen tapahtumiin puheita, joita sitten innokkaimmat lukivat puhujan pöntöstä, noin kahdellekymmenelle kuuntelijalle. Osa oli ja eli hurmoksessa.
Tosiasiahan on, että puolueesta riippumatta ihmiset olivat auttamassa pakolaisia.

Ulkoministeri Soini on läski ja syötetään islamin uskoisille omena suussa. Kauhistuttavaa myös, että tämä osallistui rukousaamiaiselle Trumpin kanssa, ottaen lisäksi vaimonsakkin mukaan. Hirvittävää lähteä niin kauaksi aamupalalle. Paavin kanssa on myös liian hyvää pataa. Ulkoministerin paikkahan on kotosuomessa, eikä suinkaan hoitamassa ulkopolitiikkaa.

Pääministeri Sipilä on järjestänyt omalle uskonryhmälleen makoisat oltavat ja valehtelee joka käänteessä. Talvivaarakin on Sipilän syytä, vaikka muistaakseni kaivostoiminta aloitettiin vuosia sitten.
Kaivosta ei saa puhdistaa, ei laittaa mahdolliseen tuottavaan kuntoon. Ainoa keino massojen mielestä on jättää se siihen tilaan, jossa se oli ennen Sipilää.

Työpaikkojen vähyys, jota on ollut jo -90 luvulta on ainoastaan "kikkailua". Toki kilpailukyky merkitsee palkkojen alenemista, olemme Euroopan toiseksi kallein maa.
Ei ole mitään syytä, pitää itseään työkuntoisena ja kykyisenä. Siinä menee työttömyysturva ja siirrymme orjatyövoima aikaan. Talkoissa kahvin kaatajana olo on vaarallista. TE-keskuksen muuten niin saamattomat virkailijat katsovat puskista, joten viisainta kätkeytyä matrassin alle leikkien kuollutta.

Köyhyys on trendikästä. Vaikka sinulla on kohtuullinen eläke, asunto ja riittävästi ruokaa, se ei tunnu riittävän ja ainakin täytyy mainita olevansa köyhä ja yhteisestä kakustahan vie osan turvapaikanhakijat....Kuinkahan moni äiti ja isä seuraavat epätoivoissaan Välimeren täyttyvää vainaja joukkoa.
Lähettäisitkö sinä lapsesi kotoa pois ja seuraisit kauhulla, kun näitä ei huolita mihinkään maahan?

Tottakai joukossa on terroristeja, joita tulevaisuudessa kutsutaan mahdollisesti vapaustaistelijoiksi. Näille saa huudella törkeyksiä ihan vapaasti, kuten myös näköjään myös muille.
Laura Huhtasaaren menneisyyttä "puitiin" eilen parillakin foorumilla.

On kuulemma kasvanut kotiopetuksessa Väinölä yhteisössä Vilppulassa. Paikka sijaitsee entisessä vanhainkodissa. Siellä voi vierailla ja tutustua, maksu oleskelusta on vapaaehtoista. Taitaa tuntea paremmin nimen Ihmisyyden Tunnustajat.

Kommenttien mukaan on täysin kauhea paikka, "hurlumhei" yhteisö. Itselleni jäi mieleen eniten totaali aseista kieltäytyminen. Pääosin kommentit olivat kiroamista, sukupuolielinten nimeämistä yhä uudelleen ja uudelleen, toinen toistaan siteeraten.

Ammattiyhdistysliike saa myös osansa " On se nyt perkelettä, etteivät hanki työpaikkoja".....No eipä näillä ole ihmeemin hallussa olevia työllistäviä firmoja takanaan.
Olemme eläneet kohta pari kuukautta 100-vuotiasta Suomea........Materiaalisesta köyhyydesta en osaa sanoa, mutta töissä käyvillä on rankkaa.

Henkinen/hengellinen köyhyytemme on tosiasia.....Näilläkö kunnioitamme juhlavuotemme?












https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisyyden_tunnustajathttps://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisyyden_tunnustajathttps://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisyyden_tunnustajat

SISKO JA MINÄ

Meillä on ikäeroa noin kolme vuotta, jossain vaiheessa se tuntui suurelta. Arja oli vanhin ja pitkään odotettu.

Rhesus negatiivisuus vei meiltä kaksi sisarusta. Nyt tulee mietityksi minkälaisia he olisivat olleet, elleivät olisi kuolleet syntymänsä jälkeen......Jospa joskus kohdataan?

Yhteisestä lapsuudestamme en muista paljoa, paitsi että olin kateellinen Arjan nopeudesta ja solakkuudesta. Itse olin kun tankki, mutta liikkeelle päästyäni jaksoin juosta pitkään.
Arja oli hyvä urheilussa, mutta itse taisin päihittää kyllä pitkillä matkoilla..... Korkeutta en päässyt lähellekään Arjan tasoa.
Isä oli tehnyt korkeushyppy telineet pihaan, joten kesäisin oli helppo harrastaa sitäkin.....Miksiköhän yhteiskunnan pitäisi rakentaa kaikki valmiiksi?
Oli luontevaa osallistua lapsesta lähtien maatalon töihin ja vanhempamme huolehtivat myös urheiluharrastuksistamme.
Jotenkin minulle osui ulkotyöt ja Arjalle taas enemmän sisätyöt, vai muistanko väärin.
Ainakin pelkäsin hakea riiheltä pimeässä pahnoja lehmien kuivikkeiksi iltamyöhään.
Uskoin vahvasti siellä asustavan mörköjä. Lisäksi kuivaaja riihen vieressä oli pelottava pitkine torneineen.

Koulumatkat kuljimme yhdessä ja päivälle tulikin yhteiskoulu aikana pituutta......aaamu seitsemältä piti olla kahden kilometsin päässä odottamassa linja-autoa ja vasta viiden aikoihin olimme iltaisin kotona. Itse olin ainakin väsynyt, eikä läksyjen luvusta tahtonut tulla mitään.
Arja sitävastoin oli lahjakkaampi, olin arka enkä kehdannut mennäedes ruokasaliin syömään.
Maalla kasvaneita lapsia kiusattiin usein "kirkonkylällä". Ilmeisesti lemusin lehmälle ja navetallekin koskei pesutiloja ollut, kun sauna, jota ei joka ilta lämmitetty. Yleensä lauantaisin. Äiti kyllä yritti pukea meidät puhtaisiin, mutta sodan jälkeisessä Suomessa kaikki ei ollut mahdollista.

. Tuntuu jotenkin omituiselta että liikuntapaikojen vähäisyyttä valitellaan. Kaikki oli mahdollista, hiihtäminen, yleisurheilu, suunnistus, maastojuoksu.
Kasvettuani hiukan isommaksi sain lähteä mukaan pelaamaan koulun kentälle lentopalloa.

Arja oli siinäkin etevämpi, mutta opin käyttämään voimia siinä, missä jotkut muut nopeutta.
Pelaaminen oli turvallista, koska vanhemmat pelaajat pitivät hyvää huolta meistä nuoremmista. Saimme pelata kesäisin puolille öin, mutta vastineeksi aamulla piti olla töissä varhain. Tässä teini vaiheessa olimme jo Arjan kanssa "kavereita" ja yhteisiä salaisuuksia alkoi syntymään.
Kesäisin lavatansseissa saimme käydä, mutta siinäkin oli vastavuoroisuutta. Aamulla ei saanut valitella väsymystä. Isä ja äiti antoivat valinnan vapauden.

Asuime yhdessä viimeksi Rovaniemellä yhdessä -60 luvun lopulla ja senjälkeen opiskelu ja työ veivät meidät eri paikkakunille.
Yhteydenpito säilyi tiiviinäkin ja kai jotain selittämätöntä yhteyttä oli, koska kuulutukset otettiin toisistamme tietämättä (puoli salaa) saman kuukauden aikana ja avioliittojen solmimisen väliä (taas toisistamme tietämättä) tapahtui saman kuukauden aikana.
Lapsetkin syntyivät samaan aikaan. Kun lähdin synnyttämään, Arja pakkasi myös laukkunsa ja esikoisten väliä oli muutama päivä ja nuorempien väliä kaksi vuorokautta.
Vietimme lomia yhdessä lasten kanssa ja teimme hiihtolomamatkoja koulujen lomien aikoina. Terttu-mummun luona vietimme kesät ja koitimme pitää huolta lapsudenkodistamme.

Kuitenkin aina oli joukkoa ympärillä ja nyt ajatellen emme olleet kahdestaan yli 40-vuoteen. Vaikka tapasimmekin varmaan harvinaisen usein, se liittyi johonkin tilaisuuteen ja keskustelu pyöri sen teeman ympärillä.

Luonteeltamme olemme erilaisia, tai ainakin oletin niin. Arja on täydellinen koti ihminen Paikat järjestyksessä, ruoka erinomaista, eikä kaapeista vyöry tavaroita lattialle niinkuin itselläni.
Villasukat eivät tartu lattiaan siskon luona, niikuin itselläni.
Minä unohdan merkkipäivät, kun taas Arja muistaa kaikki. Maa ja metsätaloudesta olemme erimieltä, samoin ainakin ulkopolitiikasta. Olen äkkipikainen ja maitokannulla ainakin kerran olen Arja-Leenaa heitttänyt. Onneksi Harakka kannu ei hajonnut, mutta maidot pärskähtelivät kyllä ympäriinsä. Käyttäytyä en ole koskaan osannut, vaan suustani tulee asioita, joita sitten ihmettelen, että minäkös tuon sanoin. Kiroaminen sujuu myös itseltäni loistavasti ja kovalla äänellä, mitä taas iso-sisko ei hallitse.
Itseasiassa oletin olevani varsinainen sekasikiö, jonka ympärillä on jonkinlainen kaaos.
Olen aina ihaillut sisareni sitkeyttä, hyvää makua ja lasten hoitoa, kun nämä olivat pieniä ja huolenpitoa edelleenkin.
Eläkkeelle jäimme vuoden välein ja Arja hoitikin äidin kotona tämän kuolemaan saakka.

Nyt kuitenkin aivan sattumalta (?) saimme mahdollisuuden olla aivan kahden pari päivää, ilman senkummempaa teemaa, ellei oteta huomioon kissojen ja koiran hoitoa.
Meille oli varattuna ruokaa ja kahvi maistui kokoajan. Illalla tuotiin pitsat , joten saimme olla täysin vapaina kaikesta ja ihan vaan olla ja jutella, mitä mieleen tulee elämän varrelta,

Tosin yksi "kyttäri" oli seuraamassa tilannetta. Tyttären perheen vanhin kissa tuijotti herkeämättä sujuuko kaikki oikean kaavan mukaisesti. Ilmeisesti pelkäsi, ettemme muista ruokkia.

Vanha katti sinnitteli sitkeästi hereillä, vaikka se koville ottikin.
Tunnit olivat antoisia, asiat soljuivat eteenpäin itseksen ja muistoja tuli runsaasti. Mitään kiirettä ei ollut, joten olimme vaiti, jos tuntui siltä.
Pääosin kuitenkin keskustelimme ja noin 30 tunnin jutustelun jälkeen ainakin ääneni oli mennyttä, jonkinlaista kähinää sain kuitenkin tuotetuksi.

Blogini pointtina on kuitenkin se, että kenellä nyt mahtaa sisar/sisaruksia olemaan, niin kannattaa olla yhdessä.
Moni asia muuttuukin erilaiseksi, mitä on kuvitellut. 40-vuoden aikana on tapahtunut paljon asioita, joista ei tiedä mitään tai on unohtanut asian.

Vaikka elämämme on ollut erilaista ja tapahtumat ovat muokanneet ja koulineet meitä elämän varrella, niin yhteinen lapsuus ja vanhempiemme vaikutus tuntuu korostuvan tässä vaiheessa uudelleen.
Arvomaailma on yhteinen, tai ainakin muuttumassa yhä enemmän yhteiseksi.
Olin aina kuvitellut olevani suvaitsevampi ja ehkä radikaalikin. Näin ei kuitenkaan ole. Ikääntyessäni muutun konservatiivisemmaksi. Enkä enää yhtään ihmettele, että minua pidetään "suomettuneena", en todellakaan ymmärrä kaikkia asioita ja ilmeisesti muutun aina vaan jyrkemmäksi joidenkin asioiden suhteen.
Sisareni taas ymmärtää asioita koittaen etsiä asioiden positiivisia puolia. Oma herkkyyteni on kadonnut, ainakin osittain ja sisareni on kyennyt säilyttämään sen.
Vielä ei ole myöhäistä löytää sitä uudelleen, mutta opeteltavaa on.
Olen kai "ulkoistanut" itseni ja nyt lienee aika "sisäistää" itseni.
En usko etteikö potentiaalia vielä olisi, jos päiviä riittää. Sisäisen rauhan löytyminen uudelleen ei välttämättä ole helppoa. Ei siihen kuitenkaan tarvita välttämättä terapeutteja lanketteineen.
Näyttäisi että "yhteinen pohja"jo kaukaa menneisyydestä auttaa löytämään uudelleen sen kivijalan jolle on aikoinaan elämänsä perustanut. Riittänee kun löytää sen ja saa apua iso-siskolta. Kiitokset yhteisistä tunneista, ne eivät menneet hukkaan.

SUOMI BRÄNDI

Tulin tässä varsin järkyttyneeksi huomatessani eläneeni lähes koko Suomen itsenäisyyden ajan. Itsenäistynyt olen , mutten oikein ikääntynyt.
Mikä tekee vanhaksi? En ole koskaan edes pohtinut asiaa, nyt vaan huomasin että kokemukseni maamme itsenäisyydestä ovat varsin pitkät. Juhlitaan 100 vuotiasta Suomea, aivan kun se olisi ikäloppu. Tyttönen tämä maa on ja poikien johdossa menee kumolleen. Itse olen seurannut touhua lähes 2/3 tuosta ajasta ja aina vaan tulee hullumman oloisia päättäjiä, mitä ihmeellisimpien ehdotuksien kanssa.
Olen itse aina "maalaillut isolla pensselillä" enkä ole pikkuasioihin kompastellut.

.Isäni oli syntynyt Venäjän vallan aikana, kuten myös äitini. Suomalaisia he kaikesta huolimatta olivat, kuten myös heidän vanhempansa, joten itsenäisyys ei ainakaan tuonut uutta kansallisuutta.Eurooppalaista minusta ei tule tekemälläkään, mieluummin vaikka ruotsalainen tai venäläinen. Ovat paljon hauskempaa sakkia.
Molemmin puolin rajoja nostellaan maljoja, lauletaan ja pidetään hauskaa.Näkisipä meilläkin edes tämän vuoden aikana jotain samankaltaista hauskanpitoa

Vaan ei. Jo pelkästään juhla etiketti vie aikansa, että kerkiää nukahtamaan avauspuheenvuorojen aikana.
Lisäksi paikalla täytyy olla jonkun puolueen ammattipuhuja toivottamassa tervetulleeksi. Vieraat istuvat "persaus puutuneena" kuuntelemassa historiikkiä.
Kunnanjohtaja vaimoineen istuu etupenkissä, minä itse jossain keskivaiheella tukehtumaisillani korsettiin. Naamat peruslukemilla ja hieman rypistellen otsaa tuomme esille tilanteen arvokkuuden.
Olemme jämähtäneet Kiven -Seitsemän Veljeksen- elämään.

En erityisemmin perusta koko kirjasta, lähinnä sen surkean suomenkielen tähden, mutta näin ajatellen juuri tällaisia me olemme.
Oppiminen ei suju.Karkuun on mentävä ja kaikkea on pelättävä. Jokaisen oudomman tai uuden asian vuoksi kannattaa aina laittaa "hanttiin", nousta kivelle ja pelätä kun veljekset konsanaan Viertolan sonnia.
Samanlainen riitaisa porukka olemme edelleen, samalla kivellä ja pinteessä, mutta yhteistyötä ei kyetä tekemään."Iloliemestä" tulee helevetinmoinen tappelu ja käräjöinti. Ammuttava on sonnit, ei auta mikään. Samoin suhtaudumme vieraisiin, varsinkin erivärisiin.
Innanen jo lauleskeli aikoinaan Gunnar pässistä

. Gunnar kun oli vierasmaalainen,lisäksi iloluontoinen pässi, saaden koko lammaskatraan laulamaan , ensin riemuissaan ja sitten suruissaan kun Gunnar päättikin poistua maasta. Epäluuloisesti katselemme vierasta ja ellemme saa tätä sovulla lähtemään, niin sitten väkisin. Saatuamme tahtomme viimein lävitse, nousemme taas kivelle tappelemaan keskenämme.Me tarvitsemme aina yhteisen vihollisen, jonka aikeista olemme samaa mieltä.
Näyttäisi että "sadan vuoden yksinäisyyden" aikana olemme olleet 105 päivää täysin samaa mieltä, ja se oli Talvisota. Stalin ei sitä noteerannut miksikään, sanoi pieneksi "rajakahakaksi" ja sekös meitä harmittaa edelleenkin.

Vaikeaa on kuolla mutta vaikeampi elää. Elämän asenteemme ei voi olla opittua vaan geeneissä jatkuvaa , aina vaan eteenpäin sukupolvelta seuraavalle. Pitäisi opetella vähän letkeämpää asennetta ympäristöön. Kovapäisyytemme vuoksi se ei tahdo onnistua. Eino Leinokohan se jossain runossaan kertoili kuinka ikivanhoina suomalaiset syntyvät. Eika sata itsenäisyyden vuotta sitä ole miksikään muuttanut.
Meidän täytyy kokoajan "Näyttää Maailmalle", että olemme olemassa , emme ole päässeet edes yksimielisyyteen siitä, kuinka saimme itsenäisyytemme ja miksi?
Ei meidän tarvitse ainakaan tällähetkellä näyttää yhtään mitään, kunhan tulisimme toimeen keskenämme.
Resursseja olisi vaikka millä mitalla, mutta aika kuluu riidellessä keskenämme.
"JA MITÄ MEDIAKIN SIITÄ SANOISI""

ETTEI AIKA KULTAISI LIIKAA MUISTOJA

Vuosi 2016 muistuttaa paljon aikaa ennen itsenäistymistämme. Oma lakimme on jäänyt EU-lainsäädännön alle. Perustuslakimme on yksinkertainen ja selvä, mutta siihen on tullut niin paljon asetuksia, jotka ylittävät lain, ettei tavallinen ihminen enää tunnista voimassaolevia sääntöjä perustuslakiimme kuuluviksi.
Vuoden aikana on toistuvasti ollut muutama asia esillä.
Turvapaikanhakijoita saaapui tuhansia jo edellisen vuoden loppupuolella. Asia jakoi kansan mielipiteet kahtia. Oli suvakkeja ja rasisteja, jotka sitten ottivat yhteen mielenilmaisuissa.
Tuntuu jotenkin ihmeelliseltä kuinka valtava kahtiajako olikaan kyseessä. Oli todellista pelkoa ja "pakkosyötettyä" pelkoa. Varmaan jokainen ajatteleva ihminen tietää, että joukossa on monenlaisia ihmisiä, aivan k

kuten meissä kantaväestössäkin.Monien oli vaikea uskoa joukossa olevan lapsiakin eri maista.
Irakista, Afganistanista, Syyriasta,jne. Maahanmuuttovirasto totesi maiden olevan turvallisia joten palautukset alkoivat.
Terroritekoja ympäri Eurooppaa, tavallisten ihmisten tappamista itsemurhaiskujen yhteydessä.
Syyrian sodan jatkuminen ja pohtiminen kenen syytä se on.
Tulitaukoja tehty useita, jotta siviilit saataisiin turvaan, mutta huonolla tuloksella. Mosul ja Aleppo tuhottu lähes maantasalle, eikä kumpikaan maa selviä vuosikymmeniin jaloilleen ilman kansainvälistä apua.
YK:ssa päätettiin ensimmäisen kerran ettei Israel saa laajentaa asutustaan suunnittelemallaan tavalla. USA ei käyttänyt veto-oikeuttaan nyt ensimmäisen kerran kun asiaa on käsitelty.
Krimin kriisi alkoi jo 2014, jonka jälkeen Mustanmeren aseistusta on lisätty, sekä Venäjän että Nato maiden toimesta. Pakotteet Venäjää vastaan kohdistuivat suurimmalta osin Suomeen ja meillä siitä kärsii eniten maidontuottajat. Muutenkin maataloustuottajien ansiot jäävät reilusti alle keskiarvon, suurin osa elää köyhyysrajan alapuolella. esim. tuottaja saa sadastakilosta sianlihaa noin 140e. Tuottajahintojen alhaisuudet taas vaaativat suuria tuotantoyksiköitä, jotka ovat eläimille epämukavia.

.
Talvivaara on pyörinyt lähes päivittäin mediassa. Vesistöjen saastuminen on tosiasia. On kaksi vaihtoehtoa, joko jättää kaivos silleen tai yrittää puhdistaa ja ottaa samalla malmi talteen. Tästäkin ollaan tasantarkkaan erimieltä. Kaivos antaa työtä tuhansille kainuulaisille, jonka myös Lauri Ihalainen totesi eduskunnan kyselytunnilla ja muutamaa vuotta aikaisemmin myös Pekka Haavisto. Kannattaisi pohtia, mitä tapahtuisi, jos jokainen työntekijä poistuisi paikalta ja annettaisiin luonnon hoitaa ajanmyötä virheet. Kyllähän sekin ilmeisesti tapahtuisi???

Pääministeri Juha Sipilä tuli "remmiin" yrittäjä pohjalta ja teki alussa pahojakin virheitä. Demokratia ei toimi "Minä määrään" pohjalta. Näyttäisi kuitenkin että kokemus on opettanut jo muutamia asioita. Kaikkien kokeneiden poisjättäminen hallituksesta oli virhe ja se oli hajoittaa koko puolueen.

Yksi ehkä pahimpia virheitä oli opetusministerin valinta. Kokemus ja tieto puuttuivat. Ideat ovat hyviä, mutta käytännön toteutus on jäänyt hiukan kesken.
Pitkäaikaistyöttömiä on reilusti yli 100 000 ja kaikenkaikkiaan työttömiä on eri laskentamallien mukaan 400 000-500 000. Siis noin 9% työvoimasta.
Tänä vuonna työttömyys on aavistuksen verrran vähentynyt.
Nuorten syrjäytyminen on pahinta. Usko elämään on mennyt. Perheen perustamista ei uskalla ajatellakaan. Tähän syrjäytymiseen on opetusministeri puuttunut ja koulutuspaikkoja on lisätty.
Kuitenkin "satsaus" korkeakouluihin saattaa olla väärä. Tarvitsemme tulevaisuudessa yhä enemmän suorittavan työn tekijöitä, kuten esimerkiksi nyt jo olisi tarvittu Äänekosken biovoimalan rakentamisessa. Siellä on ainoastaan puolet suomalaisia. Miksi näin, eikö meillä ole osaajia sinne?
Syrjäytynyt ei enää uskalla lähteä , vaikka työtä olisi tarjollakin.
Lisäksi erilaiset työharjoittelut katsotaan "orjatyöksi" ja mielipiteitä muokataan sen mukaiseksi.
Vapaaehtoistyö varsinkin katsotaan pahaksi.
Onneksi on runsas joukko nuoria ihmisiä, jotka ovat valmistuneet 2000 vuoden alkupuoliskolla ja sitä ennenkin, eivätkä ole saaneet koulutustaan vastaavaa työtä, mutta menneet "pätkä töihin", silloin kun niitä on tarjolla.
Ehkäpä syrjäytymisen estäminen on tärkeintä, mitä nyt voisi tehdä.
Työajan pidennys, vaikka se on pienikin oli tarpeetonta. Työtahti on liian kova jo muutenkin, joten olisi ollut ehkä viisaampaa lyhentää työaikaa ja palkata siihen muita.
Hallituksen suunnittelemat leikkaukset on toinen toisensa jälkeen peruttu ja se koetaan huonona.
Jos joku asia todetaan huonoksi ja käyttökelvottomaksi, onkin hyvä ettei sitä toteuteta. Siitä kiitos oppositiolla, joka on toiminut niinkuin opposition kuuluukin.
Lapsiperheiden leikkaukset ovat erittäin huono asia, sen vaikutuksia ei vielä tiedetä, mutta pitää nyt muistaa että edellinen hallitus"sixpack" leikkasi lapsilisia yli 8%. Se on tyystin unohdettu.
Velkaantumisen estämiseksi, meidän on saatava vienti vetämään, jos nyt olisi jotain vietävää, ja ellei vietävää ole ja sen kautta tuloja, niin leikkaukset ovat ainoa mahdollisuus saada valtion raha asiat kuntoon....Näinhän joudutaan perheissäkin tekemään? Jätetään yksi siivu makkarasta pois leivän päältä.

Itämeren tilanne on huolestuttava. uutisointien mukaan siellä pyörii jos jonkin maan sukellusveneitä. Ilmatilaloukkauksia on runsaasti. Koneet lentävät "pimeinä" aiheuttaen vaaratilanteita Pääosin koneet ovat YLE:n mukaan venäläisiä, kuten myös sukellusveneet.
Tiedämme toki yhteisistä sotaharjoituksista Natomaiden kanssa, sekä Pohjoismaiden yhteistyöstä. Tähänkin liittyy pienoista paranoijaa, on jahdattu sukelllusveneitä, joita todelisuudessa ei ole ollut olemassakaan. Erimaiden lentokoneita sitävastoin on ollut sisämaassakin.
Puolustusministeri on aika vaitonainen näistä harjoituksista. Asian tietävät varmaan kaikki muut, paitsi suomalaiset. Samoin olisi hyvä, että kerrottaisiin selkeästi missä maissa suomalaiset ovat muissa tehtävissä, kun rauhanturvaajina? Ainakin kurdien sotataitoa on oltu/ollaan opettamassa.
Ei siinä mitään pahaa ole, mutta tieto auttaisi ymmärtämään asioita paremmin. Kurdien tilannehan on surkea, voittaa kumpi puoli tahansa, niin kurdit ovat häviöllä, eikä oman valtion olemassaolo ole mitenkään turvattua.
Onneksi meillä on presidentti, joka EU:n pakotteista huolimatta käy jatkuvaa vuoropuhelua venäjän presidentin kanssa.
Presidentin jatkuvat puheet yhteisöllisyyden synnyttämisestä uudelleen, tulevat kantamaan hedelmää ja sille pohjalle on hyvä rakentaa parempi Suomi, jossa pidetään huoli lähimmäisestä. Korkean tason päättäjien kuuluu luoda olosuhteet ihmisille, mutta jokainen on vastuussa lähiympäristöstään ja jokaisella on lähiympäristö josta huolehtia. Eikä pelkästään ihmiset vaan Suomen kaunis luonto, joka on säilytettävä myös jälkipolville.
Meillä on jo ennen itsenäistymistämme syntynyt kulttuuri, jota ei kannata unohtaa "Pokemon" aikanakaan.
Me olemme luonteeltamme jäyhiä, mutta ulkomailla arvostetaan luotettavuuttamme.
Eivät nämä ole meistä ikuisiksi ajoiksi kadonneeet.
Toivottavasti itsenäisyytemme 100 vuotis juhlavuosi herättää meissä paljon ajatuksia, jotka toteutuvat tekoina ja luovat yhteiskunnan, jossa on jokaisen hyvä elää.

ALAKOULUN OPETTAJA ON POISSA

Nyt ovat molemmat kansakoulu aikaiseni opettajat poissa.
Nuori ja innokas opettajapariskunta oli muuttanut Ruokolan koulun opettajiksi muistaakseni kolme vuotta ennen ensimmäiselle luokalle menoani.
Koulussa ei ollut muita opettajia, joten näiden vastuulle jäi koko kylän kulttuurin "pyörittäminen" lasten opettaminen ja ohjaus.

Pienellä kylällä olin jo oppinut tuntemaan lapsen tasolla tulevan opettajani ja näiden vanhin tytär Tarja oli samanikäinen, mitä oma sisareni, joten en uskoakseni osannut vierastaa, enkä pelätäkkään kouluun menoa.Ilmeisesti olin vieraillut opettajien luona, vaikken selkeästi muista muuta kun jonkun Torstai iltaisin tulevan lasten ohjelman, jota Lahti ei lähettänyt, joten kävimme kuuntelemassa sitä toiselta kanavalta koululla.

En osaa vieläkään ajatella heitä Anna-Liisana ja Jukkana, vaan alakoulun opettajana ja yläkoulun opettajana, joten tässäkin käytän näitä nimityksiä.
Yläkoulun opettaja taisi olla aivan kanta helsinkiläinen ja maalaislapsena koin vähän pelkoa ja kunnioitusta häntä kohtaan, joka taisi ilmentyä syvään niijauksella.
Alakoulun opettaja sitävastoin oli karjalainen, siirtynyt sodan jaloista kotikonnuiltaan pois. Iloisena ja puheliaana en osannut pelätä häntä, eikä ollut mitään aihettakaan. Mielestäni hän oli kaunein ja kiltein ihminen , mitä olin koskaan tavannut. Lisäksi hän tuoksui hyvälle ja talvisin en osannut kun ihailla turkkia, jonkalaista ei "meijän peräsillä" ollut.
Koulussa oli ainoastaan kaksi luokkahuonetta, joten alakoulun puolella oli ensimmäinen, toinen ja kolmas luokka samassa ja yläkoulussa neljännestä seitsemänteen luokkaa samoissa tiloissa.
Vaati aikamoista organisointia yhden ihmisen opettaa montaa eri ikäluokkaa samanaikaisesti.

Kouluun mennessäni se oli suunilleen samassa kunnossa, mitä valmistuneena joskus 1920 luvulla. Jotain pintaremonttia oli tehty ilmeisesti.
Alakoulun nurkassa oli pönttöuuni, joka antoi lämpöä. Keittola sijaitsi saunan eteisessä ja ulkokäymälät rivissä ulkovaraston oikeassa kulmassa.
Olimme kaikki oppilaat kasvaneet kotona vanhempiemme ohjauksen alla, joten nyt varmaan sanottaisiin, että menimme kouluun ilman riittäviä "esivalmisteluja".
Tuntui se kuitenkin riittävän. Siinä me vartuimme yhdessä. Opimme lukemaan ja laskemaan suunilleen saman ikäisinä. Tosin kutomaan en oppinut koskaan, toisin kun luokkatoverini Irma, joka kutoi ihania vaatteita nukelle, jonka jokainen teki itselleen käsityötunnilla. Ainoa jonka taisin saada valmiiksi,oli pesukinnas, koska siihen ei tullut peukaloa. Villamyssystä alakoulun opettaja sanoi sen olevan niin suuren, että olisi sopivampi varmaan meidän Mansikki lehmän päähän.....ja Mansikki oli karjamme suuripäisin.

Koulu alkoi aina aamuhartaudella, sitten alakoulun opettaja tarkisti kädet ja kynnet ja varmaan hiuksetkin. Elettiin aikaa, jolloin täitä ilmaantui joka vuosi, lisäksi käsissä oleva syyhy tarttui helposti.
Joskus joku lapsista ilmestyi kouluun myssy päässään pitäen sitä tunnillakin, eikä kukaan ivannut tai muuten huomauttanut asiasta. Kotona oli ajeltu hiukset kokonaan pois, kun täit olivat vaan lisääntyneet.
Jokaisen piti tehdä itse vohvelikankaalle ruokaliina ja huolehtia sen puhtaudesta. Ruokailuun maito ja leipä tuotiin kotoa ja Alma keittäjä teki saunan eteisessä lämpimän aterian, jonka yläkoulun pojat sitten hakivat luokkaan. Opettaja jakoi ruuan, mutta sitä ennen luettiin ruokarukous, kuten myös ruokailun lopettamisen jälkeen kiitosrukous.
En muista että meille olisi hyviä käytöstapoja senkumemmin opetettu. Alakoulun opettaja antoi esimerkin, jonka me tietenkin maalaislapsina hyväksyimme.
Vanhemman ihmisen tullessa luokkaan piti nousta ylös ja odottaa että vieras istuutuu, jonka jälkeen mekin istuuduimme pulpettiimme.
Vieläkin tapa on selkäytimessä, että kampean itseni kotona ja muuallakin ylös, kunnes huomaan ettei juuri minua vanhempia ole enää olemassakaan.
Alakoulun opettajaa sanoimme usein vahingossa äidiksi, mutta yläkoulun opettajaa emme isäksi, joten jonkinlainen raja siinä tuli vastaan.
Siihen aikaan oli ympäristöoppia ja ainakin nämä tunnit pidettiin ulkona luonnossa, opetellen kasvien tuntemusta, maaperää , siis kaikkea mahdolista.

Tässä Ruokolan koulun kolme ensimmäistä luokkaa. Ei meitä enää silloin paljoa ollut, Syntyvyys oli laskenut kylällämme, mutta toivo kuitenkin eli ja tämä kuva lie vuodelta -58, koska kouluremontti oli jo tehty. Sisällä keskuslämmitys, keittola siirtynyt koulurakennukseen, vettä ei tarvinnut enää kantaa. Opettajienkin asunto oli kunnostettu.

Opettajan työhön kuului koko kylän yhteishengen säilyttäminen ja laulukuoro olikin yksi loistava tapa saada kyläläisiä yhteen viikottain ja tämähän oli virkistystä kaikille osallistuville.

Keskiyön laulajaiset olivat 50-vuotta ja siitä eteenpäin täyttäville.

Näytelmäpiiriä johti alakoulun opettaja, sekin oli näitä "sivuhommia", eikä lisäpalkkioita tullut. Harjoitukset ja esiintymiset antoivat ilonhetkiä esiintyjille ja katsojille. Esiintymiset olivat muistaakseni työväentalolla iltamien yhteydessä. Tanhupiiri kuului myös opettajan toimeen. Vuosikymmeniä jälkeenpäin tapasin erään ihmisen, joka sanoi, ettei ollut koskaan myöhemminkään tavannut niin "kepeä jalkaista" emäntää , mitä naapurin Kerttu oli.

Näin jälkeenpäin ajateltuna oli suuri onni, että opettajana oli alussa kokoajan sama turvallinen ihminen. Alakoulun opettaja oppi tuntemaan jo ensimmäiseltä luokalta lähtien, kuka tarvitsee ylimääräistä opetusta ja antoi sitä niin hienovaraisesti, ettei sitä kukaan huomannut.
Alakoulu ei ollut "koulua" vaan elämää varten. Monia asioita voin ainoastaan kiitollisuudella muistella.

Siihen aikaan siirryttiin joko yhteiskouluun tai jatkettiin jatkokouluun. Yhteiskoulu oli maksullinen ja kaikilla ei ollut varaa maksaa lukukausi maksuja.
Kuitenkin lahjakkaille oppilaille annettiin loppuvaiheessa mahdollisuus siirtyä yhteiskouluun kunnan maksusitoumuksella. Siitä kiittäminen yhteiskunnallisesti valveutuneita opettajiamme.
Yhteiskouluun piti pyrkiä, oli päivän kestävät pääsykokeet ja maalaiskoulujen lapset sijoittuivat säännöllisesti parhaiten.

Vaikka tuo kolmen vuoden jakso Alakoulun opettajan ohjauksessa tuntuu lyhyeltä ajalta siihen sisältyy kuitenkin lähes kaikki se pohja mille olen elämäni rakentanut.....Tietenkin myös kotona saatu ohjaus.
Mielestäni se on tärkeinpiä ajankohtia lapsen elämässä ja toivoisin nykylapsille jotain samanlaista.

Tiesimme jo pitkään alakoulun opettajan liikkuvan lähellä tuonpuoleista......en osaa sanoa mitään niin kaunista mitä tunnen. Toivon kuitenkin ajatukseni siirtyvän "Sinne Jonnekin".

TERVEYDENHOITOA JA MUUTAKIN........LYRICAN VAARALLISUUS.

Sote uudistusta on valmisteltu vuosia. Pienet sairaalat odottavat joko lakkauttamista tai jatkoa. Psykiatrinen hoito siirretty avokuntoutukseen. Deliriumit ja kuolevat ovat samalla osastolla, yhden hoitajan varassa öisin.
Vakituisia paikkoja ei synny ja matkat toisiin sairaaloihin vievät ajasta 1-3 tuntia. Lähtö klo 050-06.00 ja lapset päivä (?) hoitoon. Tuleepa siinä pienille pitkä päivä.
Mutta en minä ajatellut sen enempää tähän puuttua, mutta katsotaan mitä tulee sanotuksi.
Silloin aikojenalussa, kun aloin kirjoittamaan blogia lähinnä lapsenlapselleni ja kertoilemaan vanhoja juttuja, lupasin myös kirjoittaa mahdollliseen kuolemaani saakka (en ole varma onko kuolemaa).
Koskei Valvira, eikä muutkaan instanssit ole oikein ottaneet kantaa, suuni tosin tukkivat kerran 3000eurolla. Jatkanpa nyt muuten ja aivan varoitukseksi muille, jotka osuvat lukamaan.

Olen ollut oikeastaan aina ns perusterve, mitä nyt selkä kramppasi ja kramppaa edelleen, eikä sen syytä aikoinaan löydetty. Maalaisjärjellä ajatellen jokin nikama vinksallaan, koska onnun jonkinverran toista jalkaa.
2007 huhtikuussa liukastuin pihassa ja olkapää meni sijoiltaan. Ambulanssimiehet, sekä lääkäri vetivät sen paikoilleen ja kuvauksiin Jyväskylään. Olin täysin lääketokkurassa. Vaatteeni laitettiin perheen mukana kotiin ja minä jäin odottelemaan kuvauksia. Olisi mennyt hyvin, mutta lähetteestä oli jäänyt maininta olkavarren vetämisestä paikoilleen. Minut kotiutettiin keskiyöllä taksilapun kanssa, muttei minulla osunut olemaan vaatteita, joten lapseni ajoivat yhteensä 130km yöllä hakeakseen minut kotiin.
Sain kolme päivää sl lomaa ja sitten minulle ilmoitettiinkin jatkaa vaan sairauslomaa......Lääkäri joka unohti lähetteestä varsin olennaisen osan, hukkui, enkä saanut häntä mistään kiinni....TK huolehti omistaan. Oli joku nuori "käypäläinen". Monen tutkimuksen ja papereitten täytön jälkeen sain siis tuon 3000e korvauksen leikkauksen viivästymisestä. Ortopedian ylilääkäri ehdotti olkapään proteesia, koska käsi itseasiassa roikkui nahan ja yhden jänteen varassa. Kokenut ortopedi ehdotti, ettei proteesia, vasta sitten kun viimeinenkin jänne on poikki....Kiitokset hänelle. leikkaus piti suorittaa tähystysleikkauksena, mutta tulihan siihen reilu 10 cm laeikkaushaava.
Työrupeamani tein normaaliin eläkeikään asti....kiitokset siitä yötyö kavereilleni.
Seuraavaksi sitten kipulääkettä säännöllisesti ottaen, minulta lähti taju reiluksi tunniksi, heräsin Jyväskylän keskussairaalassa ja tärkein kysymys oli, olenko nauttinut paljon alkoholia ja olimmeko riidelleet.....Hoitohenkilökunnan ja lääkärinkin suureksi suruksi, jouduin kertomaan etten ole vuosiin maistanutkaan ja meillä ei riidellä.

Kävin jos jonkinlaisissa tutkimuksissa ja todettiin ettei ole epilepsiaa, mutta varmuuden vuoksi otetaan ajokortti puoleksi vuodeksi pois......No eihän minulla ole ajokorttia koskaan ollutkaan, niin nyt saankin sitten lääkärin luvalla ajella.
No asiaa pohtiesani tulin tulokseen, ettei tuo ko lääke sovi minulle, joten pikkuhiljaa itsekseni poistin sen vieroitusoireineen päivineen.
Kävin kuitenkin Heinäkuussa 2012 kertomassa, että jotain tarvitsisin ja silloinen lääkäri (lähes aina on eri)päätti aloittaa Lyrican , eritttäin pienellä annoksella. Kävin joka kuukausi jouluun saakka vastaanotolla ja vaikka sanoin esim näköni, kuuloni , ym aistini häviävän, kompuroin,en osannut laulaa, enkä itkeä....Kaikesta kertomastani huolimatta annos nostettiin maksimiin ja minä jatkoin kompurointiani ja ilojeni ja surujeni hukkumista....Oli siis tapahtunut lääkkeellinen lobotomia (onkohan sellaista diagnosia olemassa) Olo oli kun zombilla.
1,5 vuotta sitten sitä alettiin vähentämään. Oli kokenut lääkäri.
Nyt kesällä 2016 heinäkuussa alkoikin sitten nopea "alaspäinmeno". Olin kun räsynukke, ei ollut väliä kallistuinko taaksepäin vai eteenpäin....yhtä notkeasti menin. Lihasvoima katosi, en kyennyt nostamaan lapsenlastani pinnasängystä. Aaamuyöstä jouduin nousemaan ahdistukseen tai selkeään rintakipuun, johon taas auttoi Finnrexin ja voimakas kahvi.
Lihasvoimat olivat lamaantuneet siinämäärin, etten saanut esim auton turvavyötä kiinni. Pahimmillaan oire oli aamyön noin klo 02.00 aikoihin.
Olin Heinäkuussa pyytänyt silloista lääkäriä konsultoimaan jotain esim neurologia tms, mutta 15 min aikana ei lääkärikään kykene kaikkeen. Silloin myös vasta huomasin Lyrican muuttuneen kolmiolääkkeeksi, jota se alussa ei ollut.

Eikä se näy tässä kuvassakaan olevan.
Lokakuussa olimme remontin vuoksi "evakossa" ja joka viikko useammankin kerran yritin päästä vastaanotolle. "Oma lääkäri" olikin lomalla ja vastaanotossa kysyttiin "onko hengenhätä"... kerroin hengittäväni, mutten jaksanut selittää taas kaikkea alusta. Tosin lyyyhistyttyäni taas seisailtani maahan , en päässyt ylös, joten jouduin odottelemaan puolisen tuntia, että lihakset alkaisivat tuntumaan ja niitä voisi "käskyttää".
Niissä ylösnousuissa, sitten alkoikin polvilumpio siirtyilemään ihan oman tahtonsa mukaan, yleensä ulkosyrjälle ja se ainoa terve olkavarsi kai venähti.Ainakin vielä on kovakin särky.
Odottelin lääkärille pääsyä noin kuukauden. Tuona aikana olin lopettanut Lyrican vähitellen, koska tiesin sen alunperin kehitetyn epilepsia lääkkeeksi ja lopettamisesta saattaisi tulla epileptistyyppisiä kohtauksia.....niinkuin tulikin, juuri ennen syvään uneen siirtymistä.

Hoitohenkilökunta oli väsynyttä ja turhautunutta. Sain vastauksia "En voi muuttua lääkäriajaksi"."Ei ole päivystysasia". Lääkärille päästyäni hän ihmetteli kuinka virkeä olen, Kerroin sen 15 min aikana miksi olen virkeä jne, ja pyysin että lopettaa lääkelistaltani Lyricat. Siellä ne edelleen ovat. Tosin minulla ei ole mitään moitittavaa lääkäriä, eikä hoitohenkilökuntaa kohtaan. Olemme lääketehtaiden "koekaniineja".
Lyrican lopettamisen jälkeen meni reilut kaksi viikkoa, etten tuntenut kipua missään. Nyt ne pikkuhiljaa palaavat, samoin kuten myös kuulo, näkö, virkeys, Ja mikä tärkeintä onnellisuus lapsista, lapsenlapsista ja elämästä yleensä.
Olin ollut parisen viikkoa ilman sitä pienintäkin 25mg Lyricaa, kun päätin kokeilla, oliko "lobotomiani" syy lääkkeiden kerääntymisessä elimistöön, vai mahdollinen yliherkistyminen......Näkyi olleen yliherkistyminen, koska 3-5 tunnin jälkeen taas "jalattomana".

Olen antanut palautteen Suomeen tuojalle, aluetervkesk, johtajalle, ja nyt yritän väsätä esitietoja kipupoliklinikkaa varten. Seuraava on Valvira.
Papereissani vuoden 2007 jälkeen lukee kutakuinkin kaikissa "obeesi", "kohtuullinen alkoholinkäyttäjä" (pyysin poistamaan) Nyt minun pitäisi todistaa myös, että olen pyytänyt päivystykseen kolmekin kertaa saman viikon aikana, mutta kun sitä ei ole dokumentoitu mihinkään...Aikoinani kosmuskynälläkin saatiin enemmän aikaiseksi.

.....Meillä on korkeatasoinen erikoissairaanhoito tutkimuksineen ja leikkauksineen. Ainakin näin kerrotaan ja pitänee paikkansa, mutta tänne "alatasolle" pitää saada myös tietoa ja asiantuntemusta ja ellei tiedä, saattaa yksi puhelinsoitto jo auttaa.
Ymmärrän hyvin, että lääkärien ja hoitohenkilökunnan täyttyy alkaa jostain harjoittelemaan. Mikäli olen kuullut, niin harjoittelujaksoja on vähennetty oman koulutukseni jälkeen.
Kai se on sitten sitä "ilmaista työvoimaa", jota ei sallita????
Lisäksi tiedän tuon Lyrican sopivan erinomaisesti joillekin, kai suurimmalle osalle. Kutenkin lääketehdas tuntui olevan hyvin tietoinen "oireista" lähettäessään "rastiruutuun" lomakkeen, jossa taisi olla 20-30 haittavaikutusta. Minulla nyt sattui olemaan ne kaikki ja vähän lisääkin.
Ilman tätä yhteisöä en olisi selvinnyt...En minä pahemmin puhunut, mutta läheisten tietoisuus on usein hyvinkin suuri.

Nyt ainakin tiedän, miltä tuntuu koko kehon lamaantuessa....Eikä edes ollut tarvetta hengittää.
En todellakaan halua syyllistää niitä jatkuvasti vaihtuvia lääkäreitä, Keuruu on hyvä paikka asua ja olla, varsinkin lapsiperheiden, mutta tätä Sotea jauhaessa kukaan ei halua asettua tänne vakituisesti.
Voisin tietenkin jatkaa tätä kertomalla, mitä pitää tehdä. Tarkoituksenani oli kuitenkin ainoastaan kertoa muillekin omasta kokemuksestani.
Jos jollakin osuu olemaan jotain kysyttävää, vastaan ihan mielelläni, joko FB:ssä tai makinen.tuula@gmail.com. Jouduin jättämään muutamia asioita pois.

TOINEN JALKA KESÄSSÄ, TOINEN TAAS HIPOO SYKSYÄ JA TALVEA....KUMPAAKOHAN ELÄISI.

Tuntuu ettei kesää ollut ollenkaan.
Elämä pysyi jotenkin siellä turvapaikanhakijoiden parissa ja miettien heidän kohtaloaan.
Minun lapsenlapseni ovat turvassa vanhempiensa ja muun suvun keskellä. Näilläkin tuvapaikanhakija lapsilla oli vanhempansa mukanaan, mutta onko vielä molemmat? Tuskin lapsia on lähetetty sodan kauhuihin.

Sain kuitenkin ostetuksi kolme pussia multaa, jotka seistä jököttävät lähes koskemattomina kukkapenkin vieressä. Jos selvisi kukkapenkin viereeen, siitä ei päässyt pois. Yleensä ei päässyt ollenkaan....Ajatuksia kyllä riitti edellisenä iltana runsaasti. Lisäksi suurin osa kevään ja kesän -16 kuvista on jumissa jossain, enkä saaa niitä ulos. Pari blogiakin on kadoksissa. Perheeessä on kome IT osaajaa, mutta epäilen suvun ympärillä toivovan, etten sanoisi julkisesti enää mitään. Mutta jokatapauksessa takana on rankka vuosi. Fyysisesti ja psyykkisesti. On tuntunut, että "selkäranka" katkeaa monenlaisten asioiden edessä.
Sain kuitenkin valmiiksi yhden työni.

.Tarina alkoi helposti, venyen sitten Jyväskylän seminaarin perustamiseen, Ruusupuistoon ja lopuksi sodan kautta kuolemaan.

Selkäranka temppuili ja matkusteleminen alkoi tuntumaan todella rankalta. Oli aina mietittävä kummalla puolen junan ovea on kahva ja saanko vedetyksi itseni ylös.Lisäksi matkatavarat painoivat. Vaatteet eivät, mutta meikkilaukku sitävastoin on tullut painavammaksi vuosi vuodelta. Hämmästelin kun keskenkasvuiset tarjosivat apuaan.......Tässäkö sitä sitten ollaan? Muoria autetaaan jo pienissäkin asioissa. Luulin että edes pigmentoidut silmäni olisivat auttaneet asiaa ja tehneet minut "menevän naisen" näköiseksi...Ilmeisesti sitten epäonnistuin siinäkin.

Kun kaikki voimat saa kerätyksi, niin jotain toki syntyykin. Lähdin Kajaaniin Kotiseutupäiville. Olin varannut mökin viikoksi ja sopinut joidenkin ystävieni kanssa tapaavamme siellä.
No Kotiseutupäivien aamuna, jolloin valtakirjat olisi pitänyt viedä, heräsin armottomaan pahoinvointiin ja vietin kokom aamupäivän vuoteessa.

Illaksi selvisin ja Tuomelan Eijan kanssa Kajaanin linnan räjäyttämistä. Siinä vierähtikin useita tunteja ja kotiseutuliiton ihmisiä tapasimme useitakin
.
Sitten olikin vuorossa Nivalassa ystäväni Kirsti Mäenpään kirjan julkaisu, jossa sain sanoa jotain kirjan merkityksestä ihmiselle ja varsinkin lukemisesta niille, jotka eivät vielä joko osaa lukea, tai ovat niin iäkkäitä etteivät jaksa.

Eihän tuokaan matka sujunut niinkuin olisi pitänyt. Laitoin palattuani saunan lämpiämään... väänsin kaikkia mahdollisia ruuveja, mitä pömpelissä oli.
Vähensin vaatteeni ja ajattelin istuskella kuistilla ja odotella saunan lämpiämistä......Olin siis sulkenut itseni mökin ulkopuolelle, avain oli housujeni taskussa. respaan matkaa reilut kaksi kilometriä ja minä lähes alastomana. No toisaalta se ei haitannut. Suurin ongelma oli sepelipolku joka johti mökistä toiseen , sekä respaan. Pohdiskelin mihinkä suuntaan lähtisin ja oletukseni oli, että lähimökeissä olisi ihmisiä....no menihän siinä kilometrin verran ja löysin mökin, jossa asukkaita. Asia järjestyi, eikä asuni herättänyt ihmeemmin huomiota. Pohdiskelivat varmaan pitäisikö viedä jonnekin sairaalaan, koska ylläni oli kirpparilta hankittu Rauhan psyk.sairaalan yöpaita, jostain vuodelta 50/60. Oranssi/valkoinen. Myös respan nuori mies suhtautui ymmärtäväisesti, mutta ihmetellessäni hänelle, ettei sauna ole lämminnyt yhtään kahdessa tunnissakaan., hän katsoi hiukan hölmistyneenä kertoen, etttä olin ajastanut sen aamuksi.....ajastanut? Mitä sekään sitten on?
Viimeisenä päivänä Kajaanissa ollessani, jääkaapista oli lopunut ruoka, kuivunut juuustonpala muistutti että jotain siellä on ollut.
Vatsa kurnien ajattelin löytäväni Kajaanin linj autoaseman lähistöltä jonkun kaupan, mutta eipä ollut.
Ainoa oli Lähi-Idän erikoistuoteliike. Eivät puhuneet suomea, enkä minä arabiaa, kuitenkin selvisimme hyvin. Sanoin olevani nälkäinen, enkä syö lihaa, mutta kuolo kohtaa ellen jotain saa. Omistajat näkivät kurjan olomuotoni ja tekivät valkoisesta höttöleivästä minulle jonkinlaisen nyytin.....ei mitään tietoa mitä se mahtoi olla . Lisäksi sain nenäni eteen puolikkaan tuopin imelää teetä ja alleni nojatuolin. Kerroin vuolaasti, kuinka olin ollut vapaaehtoisena Keuruulla ja luettelin kaikki arabiankieliset sanat, mitä nyt vaan osasin...........kaikki eivät olleet kai sopivia. Siten kysyivät minkä ikäinen olen ja kun kerroin, sanoivat ettei heidän maassaan, saa noin vanhat naiset kulkea yksin. Joten nautittuani kaupan vieraanvaraisuudesta, jopa ilmaiseksi, toinen omistajista saattoi minut linja-autoon kantaen painavat matkatavarani ja varoitellen että liikkeellä on pahojakin ihmisiä, joten ei pitäisi kuljeksia ilman turvaa. Kiittelin saattajaani ja ajattelin, että jospa tästä lähdenkin seuraavaksi Irakiin !