Kuinka ollakaan ...Säännöllisesti pääsiäispaaston aikana olen flunssassa ja ystäväni olettavat kiukkuisuuteni johtuvan vähennetystä kalorimäärästä.
Se nyt vaan osuu olemaan niin, että molemmat osuvat samaan aikaan. Nyt osui lisäksi olympialaiset, joista parhaat palat onnistuin nukkumaan, en nähnyt juuri muuta kun miehiä laskettelemassa laudan päällä.
Vuotta 2017 odotin toiveikkaana, ajattelin meidän iloitsevan 100-vuotiaasta itsenäisyydestä, luulin meidän tuntevan yhteenkuuluvaisuutta ja kiitollisuuta.
Taas erehdyin.....en juuri koskaan ole lukenut sellaista määrää törkyä ja vihapuhetta, mitä kuulin juhlavuotenamme.
Riitaa, kenenkä ansiota itsenäisyys on. Näytti ettei maassa ole kun äärivasemmistoa ja äärioikeistoa......Odotin televisiosta mm ohjelmia, joissa historiamme tuotaisiin esille rehellisesti, ilman vihamielisyyttä ja ääriajatteluja. No siinä meni pieleen......Vai kuvittelenko itse näin menneen.
Vuosi sitten oli muutenkin vaikeata aikaa, . Sain kyynärsauvat, leikkausjono paikan pitkän "vääntämisen" jälkeen..Lääkärit eivät osanneet kirjoittaa mitä sanoin, joten pyysin soittoajan psykologille. Reilu puolen tunnin keskustelu ja asia meni ensimmäisen kerran oikein.
Hoito alkoi kunnolla ja minua kuunneltiin. Polvea ei enää punktoitu vaan todella alettiin uskomaan oireilun lähtevän selästä ja nyt selvisin ainakin toistaiseksi ilman leikkausta ja kävelen ilman kyynärsauvoja.
Iloa ja surua on mahtunut tähän vuoteen.
Ennen joulua 2017 tuli kääpiö villakoira Wilma
Menin ulos vastaanottamaan pientä vilttiin käärittyä ystävää.......Luulin sydämen särkyvän kivusta, olin kiukkuinen Jumalalle, joka ei katsonut viattoman eläimen perään.
Jos olisin sillä hetkellä voinut vaihtaa paikkaa Wilman kanssa, olisin sen tehnyt. Pienen hetken sain pitää vielä sylissä. Lapset kertoivat Wilman olevan Pomon kanssa yhdessä leikkimässä.
Varmaankin ensimmäisiä Syyrian pakolaisia oli sisarentyttäreni tuoma Samira kissa. Samira oli syntynyt Damaskoksessa ja Saanan ollessa siellä töissä ilmaantui nälkäinen pienenpieni kissa oven taakse. Näin Samira saapui Suomeen Se oli tavallista isompi ja tavallista äkäisempi ainakin vieraille, hakkasi etukäpälillä juosten vielä perässäkin...... Samira kuoli samoihin aikoihin Pomon kanssa ja myöskin eläinlääkärin toimenpiteeseen.
Ei elämä kuitenkaan pelkkää surua ole ollut. Lapsenlapsien kanssa on ollut mukavia hetkiä. Isovanhemmilla on aina lasten kanssa omia salaisuuksia, joita ei ole sopivaa kertoa muille.
Kesän "korvilla" sain kuulla uuden lapsenlapsen syntyvän vielä Suomen täyttäessä 100 vuotta.......Ja taas itkettiin. Onnistun itkemään ilosta että surusta ja aina yhtä vuolaasti.......Ja niin pieni Maija Adeliina liittyi yhteisöömme ennen joulua.
Luin eilen lehdestä nuoren naisen vuodatuksen, kuinka hän on yksinäinen. On puoliso ja lapsi, mutta koira ainoastaan ymmärtää häntä.
Hän kertoi ettei kukaan tullut katsomaan vauvaa, kun tämä oli syntynyt...On surullista että on ihmisiä jotka ovat niin yksinäisiä, ettei ole ketään jonka kanssa voi jakaa ilot ja surut.
Tässä meitä asuu neljä perhettä huutomatkan päässä toisistamme, voimme piipahtaa toistemme luona, kun siltä tuntuu. Kaupungistuminen kai vähentänyt yhteisöllisyyttä, lisäksi maaseudulla ei tule toimeen ilman muita ihmisiä. Jokainen on tärkeä jossain asiassa.
Vuosi 2017 antoi jo viitteitä, minkälainen pahimmillaan saattaa olla kun sisällissodasta on kulunut 100 vuotta. Joskus muistuttaa täysin aikaa 100-vuotta sitten.
Varallisuus jakaantunut epätasaisesti, töitä ei riitä kaikille ja se taas aiheuttaa oikeata puutetta jo ruuankin suhteen.
Lapset surevat, kun ei ole mahdollisuutta saada edes kaikkea välttämätöntä, mitä koulu vaatii. Urheiluvälineet ovat kalliita ja aina ei kierrätys onnistu. Lasten suru on samalla vanhempien suru. Jokainen äiti ja isä toivovat lapsilleen kaikkea hyvää ja kun siihen ei ole mahdollisuutta ,.... masennus lisääntyy ja perheen kierre onkin valmis.
Tämä kuluva vuosi muistuttaa monin tavoin vuotta 1918....Selkeä rakenneuudistus pakottaa ihmisiä muuttamaan kotiseudultaan pois. Maaseudun talojen arvo laskee, eikä vastaa enää lainaa, joka niihin on otettu.
Meillä ei ole omavaraisuutta edes viljan osalta kun muutamaksi kuukaudeksi, tuskin sitäkään, jos ulkomailta ruuan tuonti syystä tai toisesta loppuu. Vuonna -1918 viljaa tuotiin ainakin Ukrainasta.
Joka puolella maailmaa oli rauhatonta, aivan niin kuin nytkin.....riidellään kummat tappoivat enemmän ilman oikeudenkäyntejä valkoiset, vaiko punaiset.
Ellei 1918 Suomen asioihin olisi sekaantunut muut valtiot, olisimme päässeet paljon pienimmillä ihmisuhreilla.
Ellen nyt aivan väärässä ole, niin valkoisilla oli takana saksalaiset joukot ja punaisilla Murmannin legiona, ja näitä koulutettiin Britanniasta käsin. Suurin osa Murmannin legionasta siirtyi N-L:n ja joutuivat tapetuiksi Stalinin puhdistuksissa.......On vaikeata laskea taistelussa kaatuneiden ja teloitettujen lukumäärää, koska sen aikaisissa lehdissä kerrotaan sama asia eri tavoin,,,,Jos taistelussa kaatuneita ja teloitettuja oli 23, niin toinen lehti kertoi valkoisten tappion olevan yli 100.
Tiedonkulku oli sen verran hidasta, että totuus tuli vasta jäljessä päin ja kostot oli aloitettu jo muilla paikkakunnilla.
Tehdään koulutusuudistuksia, soteuudistusta, aktivointimallia työttömille, Ihmettelen kuinka sellaiset ihmiset voivat tehdä uudistuksia, kun eivät ole kokeneet entisiäkään, Hyvin harva on ollut työelämässä, sama on asiantuntijoiden kohdalla.
Meillä on korkeatasoinen koulutus, mutta olisi hyvä oppia lukemaan ennen peruskoulun päättymistä....Lisäksi tietoa yhteiskunnan toiminnasta on harvoilla. Nyt on esitetty, että kaikille maksettaisiin ansiosidonnainen työttömyyspäivä raha...Ammattijärjestöt haraavat vastaan ja työttömillä monella on käsitys, että ammattiliitto maksaa kokonaisuudessaan ansiosidonnaisen ja peruspäivärahan...Eihän se niin mene, Ammattiliittojen osuus on muutaman prosentin luokkaa.
Olisikohan niin, että olemme tottuneet liian hyvään? Nyt en tarkoita niitä, jotka ovat valmistuneet työttömiksi 1990 luvulla.. Itse syytän asiasta EU:n rahaliittoon liittymistä.
Lakien valmisteluissa on niin paljon salamyhkäistä, joten totuutta saa etsiä kauan ja sittenkään ei löydä. Sanotaan ettei meillä ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa maamme asioihin. Kyllä meillä on, äänestäminen. Siinä taas vaaransa että oma ehdokas loikkaa kesken kaiken toiseen puolueeseen. Kataisen hallituksen aikana taisi lähes kaikki ministerit vaihtua, paitsi Päivi Räsänen. Nyt ei ole vielä kovinkaan moni lähtenyt. Tosin uusi puolue syntyi. On ollut puhetta viidestä ministeristä muutaman prosentin kannatuksella. meillähän on ollut ministereitä, joita ei ole valittu eduskuntaankaan, joten ei tämä uutta ole.
100 vuotta sitten oli myös pakolaistulva, tosin kovinkaan moni ei jäänyt Suomeen, koska tulivat Venäjältä ja oli täysin epävarmaa olisiko täällä turvassa.
Silloin oli rajat avonaisempia ja kykenivät jatkamaan ainakin Ranskaan.
Emme ole päässeet sisällissodan traumoista , aika on vielä liian lähellä . Isovanhempamme tai heidän vanhempansa ovat kokeneet sen. "Puhumattomana" kansana emme ole osanneet käsitellä asiaa vieläkään.
P.S: Minähän aloin kirjoittamaan tätä blogia lähinnä lastenlapsille....Olen usein kaivannut vanhempieni muistoja lapsuudesta, aikuisiästä ja sota-ajan jälkeisistä asioista. Isänihän kuoli jo v-73 ja lähinnä ainoat muistiinpanot ovat maatalouskalenterissa. Äiti kertoi lapsuudestaan, mutta sota ja lotta aika jäi lähestulkoon kertomatta, Viimeisenä elinvuotenaan 2010 hän kertoi jotain (93v). Rintamalla olo oli ollut rankkaa fyysisesti ja psyykkisesti ja öisin hänellä oli pelkotiloja. Sisareni oli jäänyt eläkkeelle tuolloin ja tuli hoitamaan äitiä, joka oli jo täysin vuodepotilas.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti