KUUSI

Kuusi oli syntynyt Suomen itsenäistymisen aikoihin. Silloin se oli ollut pieni taimi ja jätetty kasvamaan haltijakuuseksi Peltolan torpan pihapiiriin, talon ja pajan väliin.

Talo oli ollut vuosia.. vuosikymmeniä Saukon torppa ja tähän muutti Saukon tytär, Amanda puolisonsa Hermannin kanssa joskus 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Amandalla oli matkaa lapsuuden kotiinsa Saukkoon noin kilometrin matka. Hermanni taasen oli kotoisin Kaiturinmäestä, Haapamäeltä.



Amandalle ja Hermannille syntyi kuusi lasta, joista nuorin oli vajaan vuoden ikäinen äiti-Amandan kuollessa vuonna 1905. Äiti ei siis joutunut kokemaan kansalaissotaa, muttei myöskään Suomen itsenäistymistä, eikä torpparilaitoksen murtumista.

Hermanni (Herman) oli maanviljelintyönsä ohella taitava seppä ja huolehtiva isä. Työtä varmaan riitti, kun muistaa että nuorin lapsista jäi alle vuoden ikäiseksi äidin kuollessa, eivätkä vanhimmatkaan juuri olleet vanhempia kun kymmenvuotiaita.

Vielä nytkin, jos jossain kuuluu tavallisuudesta poikkeavaa ääntä, joku toteaa sen olevan Hermannin, joka tarkastaa onko kaikki kunnossa.
Varsinkin uusien tulokkaiden (vävyjen) kannattaa olla varppeillaan, ettei Hermannille tule turhia askeleita.
Eikä ole kulunut vielä montaakaan vuotta kun eräänä iltana katsottiin viisaimmaksi kattaa kahvipöydän juhlakuppeineen Hermannia varten....ja olen itsekkin miniäksi tullessani saanut pari jämäkkää varoitusta Hermannilta... "Kahtosit ees vähän mihin tartut"!

Kuusi kasvoi, Hermannin lapset kasvoivat ja kuusi ihasteli nuoren väen askeleita ja askareita.

Osasta kasvoi rauhallisia "maanläheisiä",... osasta taas "tulisieluisia", muistuttaen läheisen pajan tulta.

Kuusi kasvoi pituutta, mutta varsin hontelo se vielä oli Hermannin nuorimmaisen, Arvin, avioiduttua Annan kanssa.. .

Kuusi kasvoi ja runko vahvistui. Se oli kuullut tarinoita Amanda-äidistä....... se oli huomannut ettei Hermanni enää kulje pajapolulla.
Katsellut kuinka vanhin pojista Riku (Rikhard) jatkaa peltotöitä huolellisena ja lempeänä .
Annan ja Arvin poikaa Anttia, sai jo piilotella vahvojen oksiensa alla jos oikein "tiukka paikka" tuli ja tulihan niitä.
Kuusi seurasi huolestuneena sotavuosia. Kuinka leipä riittää kansalle? Selviävätkö kaikki naapurit takaisin kotiin?
Sillä oli muistikuva kansalaissodasta, jolloinka se itse vielä piilotteli itseään pajapolun varrella.

Sodan jälkeen elämä jatkui ja kuusi sai vahdittavakseen Arvin ja Annan nuorimmaisen, Leenan.

Antti toi "kuusen juurelle" Annelin 1950 luvun alussa ja puolisoni Pekka syntyi 1957

Kuusen elämä oli muutamia vuosia rauhallista ja unettavaakin, se kasvatti vyötäröänsä, tarjosi oraville pesäpaikkoja, huuhkajalle huhuilu oksan.
Kuusen taakse oli ilmaantunut muutama lahopuu, joihin ilmestyi kaikenlaisia nakuttajia, jotka häiritsivät kuusen mietiskelyjä.

Kuusen torkkuminen loppui , kun viereen ilmestyi uusi rakennus ja Leenan perhe muutti kotiin.

Kuusi otti minut valtaansa 1976 ,kun tapasimme ensimmäisen kerran. Keskustelimme menneistä ja suunnittelimme tulevia. Kuusi joskus muistoissaan kyseli tuleeko Dagmar ja Lydia kohta kotiin? Missäs Impi on kun ei ole näkynyt saunapolulla?.... entä Ilmi . Rikun lähdön kuusi muisti, sanoi tunteneensa kun tämä uupui työn ääreen.
Sitten se muisti näiden menneen Amandan ja Hermannin perässä, samaa polkua myöten valoisampaan paikkaan.

Kuusi luovutti "Valopolulle" seuraavina vuosina myös Arvin, Annan ja Antin.

Vanhan kotikuusen oli myös aika antaa nuoremmille tilaa. Ympärillä oleva metsikkö on täynnä sen jälkeläisiä. Toiset isoja ja vankkoja, toiset vasta siemenenä maassa.
Kävimme jokainen useana päivänä kuusen juurella tekemässä kukin omaa surutyötään.
Kaikkein pienin Kuusenaluskasvatti ei tule muistamaan kotikuustansa.

Se oli pitkä komea Kuusi. Se oli nähnyt Suomen itsenäisyyden, nousun, uhon ja...... Se kaatui kaatamalla. Ei lahovikaisena...Se oli hyvää puuta.