Jossain vaiheessa alkuelämää selvisi että maassa on koulupakko. Olisin hyvin mielelläni jatkanut maailmaan tutustumistani ihan vaan kodin lähistöllä ja metsissä .
Sisareni Arja-Leena oli ollut myös" koulukielteinen" ja Rimminmäen Hanna-täti oli saanut olla avustajana muutamana ensimmäisenä päivänä.
Minulla ei ollut minkäänlaista pakokeinoa. Isä oli käyttänyt minua kuunteluoppilaana koululla useita kertoja, mutta pelkoani se ei lievittänyt.
Muistikuvani ovat hyvin hatarat ensimmäiseltä luokalta, mutta lukukirjan toki muistan.
Muistan kirjan tuoksun, se oli mielestäni lähes ihaninta mitä olin kokenut. Samalla saimme myös lyijykynän ja kumin.....Kumin kanssa kävi huonosti , nimittäin söin sen ensimmäisellä viikolla ja sama jatkui vuodesta toiseen. Koulukirjojen sivut sentään jätin rauhaan, mutta muiden kirjojen ja lehtien kulmat söin jostakin syystä.
Koulu oli tullut tutuksi jo vuosien varrella, koska kaikki kylän juhlat pidettiin siellä. Luokkia oli kaksi . Yläluokka ja alaluokka. Alaluokassa oli kolme "luokkaa" yhdessä ja opettajana tietenkin Alakoulun Opettaja. Yläkoulussa oli myös kolme luokkaa ja Yläkoulun Opettajan virkatilat olivat siellä. Taisi mennä vuosia ennenkun tiesin nimet,
Nuori opettajapariskunta oli saapunut Helsingistä lapsineen ja varmaan alussa elämä tuntui oudolta pienessä maalaiskylässä, alkeellisissa olosuhteissa.
Sauna oli kaukana pihanperällä kuten myös ulkohuone. Huoneet piti lämmittää puilla, kantaa pihan toiselta puolen liiteristä. Saunaa hallitsi myös Alma, jonka harteilla oli lapsijoukon ruokkiminen. keittola oli muistaakseni saunan ulkoeteisessä.
Ylläoleva on toisen luokan kuva. En ole aivan varma otettiinko ensimmäisellä luokalla kuvaa?
Alakoulun opettaja oli mielestäni maailman kaunein nainen. Vaalea kihara tukka ja nauru herkässä, tuoksukin oli erilainen kun kotikylän naisilla... jotain hämmentävän ihanaa leijaili tämän ympärillä.
Keittäjä Alma oli myös lämmin ihminen. Jotenkin ihmeen lailla hän onnistui laittamaan ihan hyvää ruokaa, niistä varoista ja aineista joita 1957-1958 oli käytettävissä. Ruokalajeja ei ihmeen montaa ollut mahdollisuuutta valmistaa. Makaronivelli, hernekeitto, lihakeitto, ruispuuro, marjapuuro, ja paras kaikesta makkarakeitto, jota tosin oli harvoin. Kotoa jokainen toi voileivät ja maitopullon......Ruokaliina kuului kuvioihin, ensimmäinen tuotiin kotoa, mutta käsityötunnilla jokainen teki itselleen vohvelikankaisen kirjaillun liinan. En ole varma sainko koskaan omaani valmiiksi.
Kotona kannustettiin opiskelemaan ja "palkinnoksi" sain ensimmäisen luokan jouluna Nakke Nakuttajan vuosikerran.
Lehden tilaaminen siihen aikaan oli kallista.... Pienissä maataloissa "tilipäivät" olivat harvassa. Meillä oli neljä lehmää. Kipinä, Kaila, Mansikki ja Kauno. Näitten maito kuljetettiin meijeriin, vastineeksi tuli voita ja juustoa , joka vähensi maitotiliä. Kurria tuli ilmaiseksi vasikoille. Kurri on lienee nykyistä rasvatonta maitoa.
Syksyisin eläntoamme kohensi mm perunan myynti Kaletoman varikolle, sekä kunnalliskotiin. Metsästä ei saanut juuri mitään. Isä teki halkoja jonkinverran, mutta metsä oli liian nuorta , eikä tukkipuuta ollut..... Muutama "mulli" myytiin teuraaksi ja omiksi tarpeiksi oli sika.
Meillä oli kaksi kanaa , Tipu ja Orvokki. ..Kanahaukka vei Tipun ja seuraavana päivänä Orvokki hukuttautui vesisäiliöön pelkästä surusta ja siihen loppui omavaraisuus kananmunista.
Minulla ei ole pieneintäkään muistikuvaa kuinka kuljin kahden kilometrin matkan kouluun. Ilmeisesti kävellen, koska polkupyörää en osannut ajaa. Talvella lienee suksilla.
teitä ei aurattu säännöllisesti. Maitotonkat vietiin hevosella tien varteen. Kovin pahoina päivinä kaikki lapset eivät päässeet kouluun ollenkaan, matkaa saattoi kerttyä kymmenenkin kilometriä.
Kaikkien nykymittareiden mukaan elimme köyhyydessä, ravintomme oli riittämätön ja yksipuolinen. Lisäksi meiltä puuttuisi lisenssien mukaan virikkeitä, jotka estäisivät onnistumisemme elämässä?
Tuosta ajasta on nyt 56 vuotta ja voin todeta ettei "mittarit" anna aina oikeata tietoa..... ainakin sanavalmiita ja itsenäisesti ajattelevaa porukkaa kasvoi Ruokolan koulun seinien sisällä ja lähiympäristössä.
Osa kiitoksista kuuluu Harmialan Anna-Liisalle ja Jukalle, jotka jaksoivat innostaa ja tuoda uusia asioita esille... osa kuuluu kyläläisille jotka yhteisöllisesti kasvattivat jukuripäistä tenavajoukkoa, kurittaen ja palkiten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti