Olin pysynyt visusti Keuruun rajojen sisäpuolella kuukausia, tuskin edes käväissyt pikitiellä, rautatiestä puhumattakaan. Ilmeisesti käytökseni oli ollut kiitettävää, joten sain lähteä Annan ja Tomin kanssa Lauantai ajelulle Hämeenlinnaan.
Jännitin lähtöä siinämäärin, etten osannut nukkua edellisenä yönä ja naamaa piti alkaa maalaamaan jo muutamaa tuntia ennen sovittua lähtöaikaa. Jotenkin muistelin lähtemisien olleen helpompia ennen. Eikä puhettakaan, että viipyisi reissussa "yön yli". Joskus ennen riitti matkatavaroiksi pelkkä rahapussi, nyt rekvisiittaa oli vaikka kuinka paljon.
Jos osuu saamaan sairauskohtauksen, täytyy olla matkassa "tautilista"..... Päänsärkyyn, selkäsärkyyn, pahoinvointiin, jännitykseen ja jäykkyyteen omat lääkkeensä. Silmälasit, että näkisi ja kamera siksi että muistaisi missä on käynyt.
Aamu oli sumuinen, sateinen ja lämmin. Jo aamusta näkyi muuttolintujen auroja useitakin. Harmi ettei kamera tallentanut yhtään. Mänttän paikkeilla lensi varpuspöllö, jota en taas nähnyt. Onneksi Tomi vävy kertoi mitä milloinkin ilmassa lenteli.
Orivedellä sain euron arvan. Voitin sillä 20 euroa, jolla ostettiin lisää arpoja, joilla ei sitten kukaan mitään voittanutkaan..........vieläkin harmittaa moinen tuhlaaminen.
Pälkäneen rauniokirkkoa kävimme katsomassa, olin jo siinämäärin kangistunut etten saanut jalkojani liikkeelle kuten myös seisoma asentoni oli ihan vino.. siksi kirkkokin näyttää vinolta.
Ensimmäisen kerran, kun olen kirkkoon tutustunut, oli katto romahtanut sisään. Ilmeisesti siellä jotain tilaisuuksia pidetään, koska kirkkosalissa näkyi olevan penkkejä. En uskaltanut edes ajatella kiertäväni kirkkoa. Olisin varmaankin kaatunut kiviaidan viereen ja kukaan ei olisi saanut minua pystyyn. Joten ainoa keino oli pysytellä auton vieressä, tai sitten astella rohkeasti lähemmäksi ja kaatua , näytellen kuollutta. "Ennen sattui ja tapahtui, nyt vaan sattuu"...... Totesi Arja-Leena sisareni.
Sisareni talo ei ollut samassa paikassa mitä ennen, tai ainakin reitti oli muuttunut.
Keskustassa moottoritien päälle oli rakennettu ihmeellinen sekava rakennus, joka lienee kauppakeskus. Virtaviivainen Poliisi-talo sitävastoin oli tyhjillään.
Syyrialainen Samira oli saapunut ensimmäisessä "pakolaisaallossa" Suomeen 4-5 vuotta sitten.
Samira ei uskaltanut tulla peittojen alta pois kuvattavaksi, ennekuin Saana otti syliinsä. Sitä ennen se oli iskenyt hampaansa ja kyntensä ranteeseeni puolustaen uljaasti omaa oikeuttaan elämiseen.
Myöhemmin tuli katsomaan ja tarkastamaan olimmeko todella sukulaisia Keuruulta.
Saana toi Samiran Damaskoksesta juuri ennen sisällissodan alkamista. Oli jotenkin eksynyt hotelliin, jossa Saana asusti.
Jos oikein muistan oli vielä pipetillä ruokittava.
Kuinkahan siellä Samiran äiti ja sisarukset voivat? Vai onko ne syöty? Uskonnolliset johtajat antoivat muutama kuukausi sitten luvan syödä kissoja ja koiriakin.
Omituista ettei Syyrian tilanteeseen kukaan näe aiheelliseksi puuttua. Siellä on tapettu ja kidutettu ihmisiä reilut 100 000 (?)
Ukrainassa on kävellyt koira miinaan, se ylitti uutiskynnyksen ja sai muuten empatiaakin. Eipä se koira ollut tuskin kenellekään mitään tehnyt, mutta pitäisi kyetä asettamaan asiat ja asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Lähi-Idän tekstiilit ovat suunnattoman kauniita. Värejä käytetään ihan eritavalla mitä meillä. Tässäkin täytyy todeta että olemme tylsää ja väritöntä heimoa....emme saa edes mielenosoitusta järjestetyksi , puhumattakaan vallankaappauksesta!
Hämärän rajamailla palasimme takaisin Keuruulle ja seuraavakin yö meni valvoessa. Vanha ihminen ei kestä paljoa aktiviteettiä. Päivän asiat pitää "kelata" pois aivojen kiintolevykkeeltä ja se taas vie aikaa ainakin samanverran kun "tallentaminenkin".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti