Kokkikoulua , koiria ja kissoja.

... Luulin jo kaiken oppineeni, kun osaan tehdä kunnollisen tomaattikastikkeen ja käyttää lisukkeina muutakin kun pastaa ja perunaa. Vaan ei.... opastus jatkuu. Tälläkertaa seuraamassa oli myös vanhin kissa Miiru-Maaru. Tämä kotiutui tyttären luokse kolmisen vuotta sitten.
Oli jonkin aikaa asustellut meillä autotallin vintissä, viettäen villiä ja vapaata elämää. Kissan jäljiltä pyöri vielä seuraavan talvenkin yksijalkainen Harakka, joka oli rakastunut Leski- Närheen.
Kissan sukupuolesta ei ole tietoa, naama on tyttömäinen, kävelee sievistelevästi, mutta näyttäisi olevan jotain paitsi????
Jokatapauksessa hallitsee kissalaumaansa varmalla otteella, ei edes väistä Alma-Koirasta








MUNAKASRULLA

5 DL Maitoa
4-5 Kananmunaa
3dl Vehnäjauhoja
1/2tl Leivinjauhetta
Suolaa
Sekoitetaan aineet ja kaadetaan voidellulle uunipellille. Paistetaan 225 asteessa kypsäksi. Paistaminen aikana sekoitetaan täyte.
TÄYTE

Tonnikalaa, suolakurkkua, maissia, kuullotettua sipulia, hiukan majoneesia.

Täyte levitetään munakkaan päälle ja rullataan "pötköksi"
Lisänä oli kotimaista vehnää.

En ollut vuosiin onnistunut Karjalanpiirakan tekemisessä. Edellisenä päivänä oli keitettty riisipuuro ja kuoritaikina onnistui myöskin. Itse ainoastaan rypytin, joka myöskin onnistui ihan yli odotusten. teimme reilut 100 piirakkaa, joista muutamia jäi pakkaseenkin.
Olin lapsena opetellut piirakoitten tekoa Kaplin Hiljan opastuksella.
Hilja oli joutunut jättämään sodan aikana kotinsa ja muuttamaan kahden poikansa kanssa Mäkikylille. Enemmän taisi olla Hilja emännän voi/maitoseoksessa voita ja puurokin oli täysmaitoon tehtyä.
"Hoitotyttö" Alma-Koiranen seurasi tarkkana, mahtaisiko jotain herkkupaloja tipahdella.

Mietiskelin Hilja-emännän ja muiden karjalaisten elämää evakkona. Kaikki oli jätettävä ja lähdettävä pakoon. Mielessä omat kotikonnut, sinne jääneet hautausmaat... ehkä ortodoksisuuskin? Sopeutua vähän tylsän hämäläisheimon ja ankaran luterilaisuuden keskelle. Luterilaisuuden, jolle on ominaista suorittaminen. Armoa on ollut aina liian vähän. Ihmisen ainoa mitta työ. Lauluille ei sijaa, oma murrekin täytyi unohtaa. Ei sopinut sanoa mie ja sie. Ei oikein sopinut nauraa niin, että vedet valuvat silmistä.
"kaik jäi Karjalaan... kantelekkin".