Kun minä taas aloin pohtimaan vanhenemistani ja kuolemaa tämän muuton keskellä.
En kutsuisi juttua filosofoinniksi, koska tietääkseni kukaan merkittävä filosofi ei ole kyennyt elättämään itseään, saatikka sitten perhettään, vaan on pyöritellyt hatttuaan ojan reunalla ja ohjaillut mitenkä pitää elää, sekä henkisesti että taloudellisesti. Näitä me sitten kuuntelemme tuhoten sekä itsemme etttä toisemme. Luonto menee siinä samassa.
Minulla on kymmenittäin vanhoja kauhoja, vuosikymmeniä vanhoja. Joidenkin kauhojen käyttäjänä olen jo neljättä sukupolvea. Pyörittelen niitä ja pohdiskelen, mitä se ihminen on ajatellut kauhoja tehdessään?....joten matkaan minä otan melkein kaikki.
Pohdiskelen myös ovatko ne hygieenisiä ja miksi niitä käyttäessä tulee maukkaampi ruoka?
Kristallit saavat mennä, ainakin ne jotka olen itse hankkinut...mitä minä niillä matkassani teen? Mehun juontiin ne ovat liian pieniä ja viina tekee minut omituiseksi. Saan tyhmiä ajatuksia päähäni ja lisäksi oikea jalkani ei kestä alkoholia... Oikeassa jalassani asuu varmaan wiisaus. En ymmärrä miksi se on sinne asettunut, mutta aina kun teen jotain typerää, se heittäytyy veltoksi. Voisikohan joku selittää. No viinan olen jättänyt jo monia monia vuosia sitten. ..Suosittelen muillekkin ja ainakin niille, jotka tekevät tärkeitä päätöksiä...Asiasta kerrotaan muistaakseni wanhassa testamentissa.
No siis kauhat otan ja ryyppylasit jätän.
Tulen minä otan mukaani, saatttaa olla että joskus on kylmä.. varsinkin jos elän vielä ensi talvena. Väittävät ilmaston muuttuvan ja asumme vielä tropiikissa. En usko mannerlaattojen niin nopeasti kerkiävän Päivän tasaajalle.
Jonkinlainen kattila lienee hyvä ottaa, mutta kuinka iso pitäisi olla ja pitääkö olla ihan kaksi? En ole vielä tehnyt päätöstäni.
Toisaalta kun ajattelen tämän olevan ainoastaan pienen kuoleman, niin täytyy varautua jos tapaa muitakin ihmisiä. Toisaalta minusta tuntuu etten ole vielä riittävästi kokemuksistani kertonut, joten otan siis kahvikupitkin.
Salakuljetin uuteen kotiini enkelin ja piilotin sen nurkkaan, etteivät asukkaat jotka siellä vielä asuvat huomaisi mitään.
Hirret ovat vanhat ja toimineet ihmisen suojana jo 150 vuotta (suunilleeen) joten kestävät vielä oman ikäni. Tässä nurkkakammarissa on asunut joskus Riku ja olen kovasti koittanut ottaa häneen jonkinmoista yhteyttä, kuinka hän mahtaa ottaa, kun aion tehdä hänen kammaristaan nukkumahuoneen.. Olen kuullut Rikun olleen hyväluonteisen, joten suurempaa vaaraa ei liene ole, siis ainakaan Rikun puolelta, mutta entäs ne muut asukkaat?
Olen lapsesta saakka ollut herkkä reagoimaan ympäristöön, jos siellä on jotain pahaa, tulee vatsani kipeäksi tai vaan yksinkertaisesti oksennan tullen mennessä ja palatessa.
Nyt tavaroita poistaessani ja jättäessäni , olen voinut pahoin koko ajan. Onko menneisyyden jättäminen niin vaikeata, vai puhdistaudunko ainoastaan.
Jotain tavaroita en yksinkertaisesti voi jättää, ne tuntuvat lämpimiltä käsissäni. Järki sanoo, ettei niitä kannata ottaa nukaan , mutta Sielu käskee toisin...Lisäksi oikea jalkani ei silloin "onnu".... Onkohan Jumala huomannut minut niin kovapäiseksi, että on sijoittanut Sieluni jalkaan?.....entäs jos se amputoidaan, mitäs sitten?
Tästä minä en luovu, kukaan ei sen historiaa tunne. Hopeapikari valmistettu Turussa joskus ammoisina aikoina. Olen välillä sitä kiillotelllut ja yrittänyt saada selville mistä se on kulkeutunut.....Mutta nyt tulikin mieleeni, alan juomaan tyrnimehuni siitä. Varmaan ajan myötä selviää ja jos vaikka Sielukin siirtyisi oikeaan paikkaan.
En minä kuolemaa pelkää, en pientä enkä Isoa.............En muista aikaa, jolloinka en olisi ollut olemassa. Joten luultavasti kaikki jatkuu samalla tavalla.
Minulla ei ole elämäsäni ollut koskaan mitään pieniä tavotteita, ainoastaan suuria, joten on oikeastaan aika helppo elää. Olen elänyt ensimmäiset elämäni vuodet seitsemän vuoden periodeissa ja sitten siirtynyt kolmenkymmenen vuoden pätkiin. Nyt on yksi Iso Pätkä lopuillaan ja hiukan olen pohtinut, otanko seuraavaksi vielä yhtäpitkän periodin, vai pitääkö siirtyä taas seitsemän vuoden pätkään?
Tuo ylempänä oleva syksykuva on muuten jäätä. Istuin syksyn rappusilla ja kuvasin "pieniä asioita", huomasin niistä tulleen aika suuria itselleni. Kuvasin myös maanpintaa.
Hautausmaitten järsitty ja haravoitu pinta ei oikein viehätä. Ei oikein raatsinut edes kävellä siinä......Nyt tuntuukin hyvältä, että olen ottanut/ottamassa mukaani tuon kauniin maapinnan , vaikkakin kuvana.
Minulla ei ole pienintäkään aavistusta, miksi meillä ylipäänsä on tällainen Lahti kirja? Äitini kävi aikoinaan kansanopiston siellä, mutta hänen jäljiltään kirja ei ole tullut. Mietinkin otanko sitä mukaan, vaikka kaiken vanhan olen kasannut omaan pinkkaani, mukaanluettuna ne kaikki virsikirjat, jotka on 1860 jälkeen julkaistu, Postilloitakin on useita, en saa selvää wanhoista teksteistä, mutta ne tuntuvat lämpimiltä kädessä.
Wirsiharmoonini jätän, se ei mahdu mukaan, enkä soita sillä enää koskaan.... Varmaan lähtiissäni soitan "Pyhä Aamunrauhan"...... Toivottavasti joku soittaa sen minulle, kun on Ison Lähdön aika.... Kantele on särkynyt jo matkan aikana, mutta sen voin hankkia vielä............Minulla on vielä vajaat kaksi kuukautta aikaa tunnustella mitä uuteen kotiini vien..Minulla on onni kun saan valita.
- Viini kypsyy punaiseksi,
maa on lokainen ja haapa vaiennut.
Sytytetään kuunvärinen lamppu,
avataan ensimmäinen pullo
ja kerrotaan lapsille vanhan viinin sametista,
Vanhenemisesta yleensä- Pertti Nieminen-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti